perjantai 25. huhtikuuta 2014

Kuvia ja kuulumisia

Päätin pääsiäisen ajaksi jättää blogihommat tauolle (mikä on vaikeampaa kuin voisi kuvitella!) kun intoa bloggaamiseen ei löytynyt. Maanantai-iltana vähän harmittelin, ettei sellaista kunnon motivaatiota ollut lomailusta huolimatta tullut, enkä olisi ikinä arvannut millaista lisäinspiraatiota seuraava päivä toi tullessaan. Lempibalettitanssijani oli lähestynyt minua sähköpostitse, vau! 


Kiitos kirjakauppojen erilaisten "edullisten alennuksien", kirjahyllyni alkavat näyttää mukavan täysiltä. Vaikka Hullareilta olisi kovasti tehnyt mieli ostaa ainakin Austenin Järki ja tunteet -kirja, päätin pysyä vahvana, kun muuten on tosiaan tullut sorruttua tarjouksiin. Suurin ylpeydenaiheeni on tuo Tolstoin Anna Karenina, joka tuli silloin viime talvena luettua ystäväni kanssa lukuhaasteena.


Kevään suurin kirjaostos oli Harry Potter -sarja, jonka hankin pokkareina. Silloin kun tämä sarja ilmestyi, kirjat ostettiin siskolleni joka tietysti omaan asuntoon muutettuaan otti ne mukaansa. Olenkin siis joutunut elämään monta vuotta ilman omaa kirjasarjaani. Nyt Potterit ovat pokkarihyllyni kunniapaikalla, heti Anna-sarjan alapuolella.


Maaliskuun alussa Helsingissä näytti vielä tältä. Kuvan ottamishetkestä on nyt kulunut lähes kaksi kuukautta, ja lämpötilat alkavat nousta sinne 20 asteen tuntumaan, jes! Pääsiäisviikonloppuna tulikin oleskeltua ihan mukavasti auringossa samalla kun luin Ranskan kuninkaallisista. Toivottavasti tuo lukemis-innostus ei heti lopahda, vaikka arkeen onkin pitänyt taas palata.


Saatiin vihdoin hoidettua liput Savonlinnan Oopperajuhlille. Viime vuoden tapaan ajateltiin taas perhetuttujen kanssa, että mennään sinne yhdessä, minkä lisäksi isovanhempani ilmoittivat olevansa myös tulossa tuohon Madama Butterflyn ensi-iltaan. Päästään taas Suomi-matkailemaan!


Ihailen suunnattomasti Helsingin kantakaupungin arkkitehtuuria, joista tässä yksi esimerkki. Axel Högbergin upea arkkitehtuuri kuuluu Ohranan taloon, jossa on ollut mm. tsaarin salainen poliisimaja sekä rajavartiolaitos. Itseäni miellyttävät erityisesti talon värit sekä nuo valkoiset pylväät, joita kannattelevat ihmishahmot.


Odotan innolla toukokuun lopussa oleva matkaamme Pietariin, vaikka vähän jännitämmekin, millaiseksi tuo Ukrainan tilanne menee. Ei varmaan suomalaisille tule mitään viisumiongelmia, mutta seurana on isän kaksi amerikkalaista ystävää, joiden tilanne voi olla toinen. Oma agendani matkalle on tietysti nähdä venäläinen Joutsenlampi. Jos teillä on vinkkejä, mitä kannattaa nähdä kolmen päivän reissulla, niin kommenttiboksiin saa mielellään laittaa viestiä! :)

4 kommenttia:

  1. Olipa mukavia kuulumisia! Savonlinnan Oopperajuhlat on minulle edelleen suuri tuntematon, paitsi että äiti käy siellä joka vuosi. Ehkä minäkin joskus, nyt taidan tukeutua sinun juttuihisi. Ja Joutsenlampi, oi!

    Onnea Pottereista, ne on hyvä olla ihmisellä hyllyssä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Kannattaa ehdottomasti käydä ainakin kerran Savonlinnassa, siellä on ihan omanlainen tunnelma mitä Oopperalla ei ole. Kiitos, ajattelin ottaa Potterin kesälukemisiksi, niitä en ole pitkään aikaan lukenut :D

      Poista
  2. Oli kiva lukea kuulumisiasi. :) Minulle kävi vastikään samalla lailla yhden idolini kanssa. Olin aivan onnesta häkeltynyt kun sain häneltä sähköpostia.

    Olen alkanut viime aikoina haaveilla omistavani potterit. Etenkin nyt kun luemme niitä yhdessä lasten kanssa. Veikkaan että veivaamme lukea niitä kaikki vielä monta kertaa. Yksi ehdoton lempparini kirjasarjoista. Anna Kareninaa en ole saanut vieläkään luettua. Voi minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Vau, onnea sinullekkin! Sama fiilis täällä, en vieläkään voi uskoa sitä viestiä todeksi :D
      Pottereita saa esim pokkareina alle 10€/kpl (ja varmaan kirpputoreilta tms vieläkin edullisemmin). Ihanaa että luet niitä lapsillesi, juuri samalla tavalla innostuin itsekkin siitä kirjasarjasta. Anna Kareninan voi lukea tietty myös osissa, jolloin aloittaminen ei ole niin suuri "haaste" :)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)