perjantai 8. kesäkuuta 2012

Helsingin Kansainvälinen Balettikilpailu - Gaala

Gaalaa vaille valmis. Kisat on nyt käyty. mutta parhaar palat, sekä palkintojen jako oli vielä näkemättä. Olin saanut houkuteltua ystäväni mukaan kerrankin, ja siksi se oli kaksin verroin hauskempaa.

Yhtenä kilpailun yhteistyökumppanina toiminut Fazer jakoi Geisha suklaata lämpiössä. Nam!


Välierät, sekä finaalin juontanut Timo Sokura löytyi myös yleisön joukosta. Torstain gaalan juontaneet entinen huipputanssija Minna Tervamäki, ja Jorma Uotinen jaksoivat vetää vielä huumoria jo alkuerissä naurattaneista koreografista Marius Petipasta, ja säveltäjä Ludwig Minkuksesta. 



Väliajalla päätimme hieman kierrellä eri kerroksissa, ja löysimme erään kilpailijan henkilökortin, joka kuului tsekkiläiselle juniori tanssijalle Vaclav Lamparterille. Kävi myös ilmi, että hän jutteli aivan meidön vieressä jonkun tuttavansa kanssa!


Vaikka itse emme syöneet mitään väliaika herkkuja, muut näyttivät nauttivan omistaan. Toiselta parvelta otettu kuva lämpiössä syöneistä ihmisistä.



Vasta väliajan jälkeen julkaistiin kilpailun voittajat, ja jaettiin palkinnot. Toisin kuin olin luullut, junioreista palkittiin ensin kolme parasta miestä, sitten kolme parasta naista, ja samoin senioreista. Kaikkien näiden jälkeen julkaistiin koko kilpailun voittaja, Gloria Grand Prixin voittanut! 

Juniori misten voittaja oli juuri se, jonka toivoinkin, Tayu He, Kiina. Toisen palkinnon voitti italialainen  Gabriele Frola, jonka esityksen näin vasta gaalassa, mutta josta vakuutuin heti sen jälkeen! Muista 
junioreista en osaa sen enempää sanoa näkemystäni olivatko he parhaita vai eivät.


Ruichen Sun (liikekieli.com)

Seniori miehistä kukaan ei voittanut omaa sarjaansa, sillä sekä kiinalaien Ruichen Sun, että kuubalainen Rodrigo Almarales tulivat toiseksi. Romanialainen Andrei Cozlac tuli kolmanneksi.
                                      

Oma suosikkini, suomalainen (totta kai) Maria Baranova sijoittui toiseksi! Jes. Kolmanneksi tuli valko-venäläinen Ekaterina Oleynik, josta puhuinkin finaali-postauksessa. Olen hänen sijoituksestaan ehkä hieman ihmeissäni, mutta kuten sanottu, tuomarit varmasti osaavat asiansa. Naisten sarjan voittajasta ei tarvitse edes puhua, sillä jo ensimmäisestä kisapäivästä alkaen hehkuttamani filippiiniläinen Candice Adea voitti. Hän veti ihan mahtavan esityksen gaalassa, joten voitto meni oikeaan osoitteeseen! Glorian Grand Prix voitto meni kiinalaiselle Yun Wangille. 




Yhteistyökumppani Fazer jakoi ulko-ovilla paperipusseja. Mukava yllätys tällaiselle herkkusuulle !




Paperikassin sisältä paljastui Gloria lehti sekä sydämenmuotoinen Geisha-rasia. Hyvä tapa päättää kilpailu, sanoisinko. Tuntuu vain hieman tyhjältä, kun kisat on nyt käyty, ja Kansallisooppera vetäytyy kesälomille. Hienot kisat kyllä oli, ehkä 7 vuoden päästä uusiksi ! :)

torstai 7. kesäkuuta 2012

Helsingin Kansainvälinen balettikilpailu - Finaali


Finaali käytiin Suurella näyttämöllä, jossa olikin sitten jo huomattavasti enemmän katsoja kuin Alminsalissa. Alla kuva tuomarien rivistä, jonka edessä ja takana oli rajattu tyhjä alue, mikä näytti ehkä vähän huvittavalta.


Pidän paljon Suuren näyttämön katsomosta, jossa voi katsella ihmisten menoa monen kerroksen matkalta! Paikat eivät ehkä olleet parhaat, mutta minkäs teet kun liput päätettiin ostaa vasta viikonloppuna. 


 Harmiksemme Maria Baranova, viime kilpailun Junioreiden mestari, esiintyi finaalin ensimmäisessä osassa tiistaina, ja meillä oli liput keskiviikolle. Onneksi joukkoon mahtui yllättäjiäkin! Esimerkiksi 
valko-venäläinen Ekaterina Oleynik, josta en pitänyt alku-ja välierissä, yllätti hauskalla ja modernilla esityksellään You and I.

Kuva google.com
Aasialaiset olivat koko kisan ajan vahvoilla, kuten finaalissa nähtiin. Yksi suosikeistani oli kiinalainen Taiyu He, joka jaksoi vetää kaikki ohjelmansa suurella innolla ja taidolla. Muu yleisökin oli samoilla linjoilla, koko sali räjähti suuriin suosinosoituksiin.

kuva google.com

Enään puuttuvat tulokset. Niitä ei onneksi kauaa tarvinnut odotella, sillä torstaina pidettiin gaala, jonka aikana jaettiin myös palkinnot. Voittajasta ei silti tainnut olla epäilystäkään. 

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kansallisoopperan uutuuksia


Olen odottanut innoissani Kansallisoopperan uuden kauden julkaisemista, sillä Baletin 90-gaalassa paljastettiin, että tulevalla kaudella on paljon uutuuksia. Ohjelmisto paljastettiin, ja odotukseni ylittyivät, sillä ensi kaudelle on tulossa aivan mahtavia esityksiä! Kuvassa hieman esimakua jo tulevasta; Romeo & Julia, Aida, Taikahuilu sekä tietysti käynnissä oleva Helsingin kansaivälinen balettikilpailu. 


Erityisesti odotan ensi kaudelta Aidaa, Toscaa, La Traviataa, sekä tietysti Wagnerin Tristania ja Isoldea, joita en ole ikinä ennen nähnyt, mutta jotka kuuluvat oopperoiden klassikoihin. Kauden kruunaa parhaan sopraanon, Lilli Paasikiven, (joka muuten valittiin juuri oopperan taiteelliseksi johtajaksi) esiintyminen kyseisissä oopperoissa. 

kuva: ooppera.fi
Vaikka rakastankin kesää, odotan näitä tulevia esityksiä jo innolla. Harmi vain, että esimerkiksi Tristan ja Isolde tulevat ensi-iltaan vasta toukokuussa 2013. No, hyvää kannattaa odottaa! 


Aida  15.8
Romeo & Julia 18.8
Taikahuilu 29.9
Tosca 5.11
La Traviata 31.12
Tristan ja Isolde 17.5






sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Helsingin Kansainvälinen Balettikilpailu - Välierät


Välierät käytiin viikonloppuna Alminsalissa, jossa oli mukana alkueristä 6 suomalaista. Koko kisaan osallistui 10 suomalaista, joista ennakkosuosikkina kisaan lähti Suomenkin Kansallisbalettiin kiinnitetty Maria Baranova. Vaikka en ole käynyt jokaisessa esityksessä, onni on suosinut sen verran, että joka kerta esiintyjät ovat vaihtuneet. Näin ollen olen saanut monipuolisemman kuvan kaikista kilpailijoista. 

En ollut lukenut päivän ohjelmaa tarpeeksi hyvin, sillä yllätyin, että juuri tällä kierroksella tuli tanssia modernia balettia. En ole mikään modernin baeltin ystävä, joten ilta ei ollut niin hyvä kuin toivoin. Varsinkaan juoniori tanssijoista en saanut mitään irti, mutta kuten seuralaiseni hyvin asian ilmaisi, junioreilta puuttuu usein kokemusta, ja liikkeet tulevat enemmän mekaanisesti kuin luonnostaan.



Kuvassa väliajan jälkeen esiintyneet seniori tanssijat. Toisena esiintynyt (yksi nimi näistä "vanhemmista" tanssijoista jäi sivun toiselle puolelle) Maria Baranova esitti teoksen Angry Bird. Voin kyllä sanoa, että kyseinen esitys oli täyttä angry birdsiä, pukua ja musiikkia myöten. Esitys saikin raikuvat aplodit yleisöltä, vaikkeivat seuralaiseni ihan täysin ymmärtäneet jutun pointtia...

kuva elisa.net
Tämän vauhdikkaan esityksen jälkeen pääsin enemmän mukaan moderniin tanssiin, ja varsinkin viimeisten joukossa tanssineet kiinalaiset saivat kyllä yleisön mukaansa upealla tarinallaan.  Mukaan mahtui kuitenkin myös vähän liian erikoisia esityksiä, kuten Suomen Tuomas Haukka, jonka tekno musiikki ja liikkeet eivät miellyttäneet yleisöäkään. 


Tuomaristo julkaisi tänään finaaliin päässeet kilpailijat, joihin kuului 3 suomalaista. Näistä kahden esitykset näimme sunnuntaina, Emilia Karmitsan ja Maria Baranovan. Kolmas suomalainen on Emmi Pennanen, jonka esitystä en ole tainnut ollenkaan nähdä. Jos hyvin käy, minulla on jopa kaksi mahdollisuutta nähdä hänet, sillä sain liput keskiviikon finaaliin, ja torstain gaalaan! Jes. Myöskin hehkuttamani välierän kiinalainen pääsi finaaliin, samoin filippiiniläinen nainen, josta puhuin alkuerissä. Joistain jatkoon pääsijoistä olin hieman yllättynyt, mutta ilmeisesti tuomaristo oli sitten eri mieltä. 

Helsingin Kansainvälinen balettikilpailu

Finaali 5.6-6.6
Gaala 7.6