Peer Gynt

Päätimme uhmata flunssaa ja suunnistimme perjantaina Kansallisoopperalle Peer Gyntin ensi-iltaan. Olin jo hyvissä ajoin pari viikkoa aikaisemmin alkanut kuunnella Edvard Griegin Peer Gynt-musiikkia. Monille on varmaan tuttu Aamutunnelmia-melodia sekä osa Vuorenkuninkaan luolassa, jotka molemmat kuuluvat tähän balettiin. Alun perin ne olivat tosin näytelmämusiikkia.

Alkuperäinen näytelmä on norjalaisen Henrik Ibsenin kirjoittama, ja sen  on suomentanut professori Otto Manninen. Ibsen ei aluksi aikonut laittaa näytelmäänsä näyttämöille esitettäväksi, mutta hänen ystävänsä Edvard Grieg sai hänet suostuteltua tähän ja lupasi vielä säveltää näytelmään musiikin. Aamutunnelman ja Vuorenkuninkaan luolassa -sävellysten lisäksi myös Solveigin laulu on hyvin tunnettu.

(Varo juonipaljastuksia)

Näytelmän/baletin päähenkilö on Peer Gynt (Sergei Popov) johon kotikylän Solveig (Tiina Myllymäki) on rakastunut. Mies ryöstää ihanan Ingridin (Stefania Cardaci) tämän hääpäivänään saa tämän ja karkaamaan kotoaan. Peer kyllästyy nopeasti naiseen mutta ei voi palata takaisin kotiinsa aiheuttamansa skandaalin vuoksi vaan jää kiertämään maailmaa. Seikkailujensa aikana mies huomaa muuttuneensa ihmisenä ja palaa kotiinsa, jossa Solveig on kaiken aikaa odottanut hänen paluutaan. (Toim. Huom. Onpa harvinaisen typerä mies.)

(Juonipaljastukset loppuvat)

Kansallisoopperan versiossa lavalla oli niin oopperalaulajia (Jussi Merikanto sekä Anna-Kristiina Kaappola), balettitanssijoita kuin kertojana toiminut Antti Luusuaniemi, mikä mielestäni sekoitti esitystä ja sen kulun hahmottamista. Peer Gynt -baletin taustaa en sen kummemmin tunne, mutta olin ajatellut esityksen olevan enemmän klassista balettia. Kansallisoopperan versiossa oli kuitenkin enemmän modernia tanssia, mikä jäi vähän harmittamaan, kun en ole siihen vieläkään tottunut.

Olin kuitenkin todella iloinen kun Tiina Myllymäki oli päässyt Solveigin rooliin, häntä olen odottanut jo pitkään takaisin lavalle! Sergei Popov oli minulle uusi tuttavuus, mutta (tanssitekniikoista sen enempää tietämättä) hän vaikutti piristävältä uutuudelta. Pidin myös toisen puoliajan jälkeen lavalle tuodusta hiekasta, joka toi konkreettista osoitusta Peerin matkasta ympäri maailman. Muistan, kun Pélleas ja Melisandessa Oopperassa oli tonneittain vettä lavalla ja sen alla, jotta siinä voisi kuljettaa venettä: olin siitä silloin hyvin vaikuttunut.

Musiikki oli tietysti myös hienoa, ja sain siihen hyvän kosketuksen kuunneltuani sitä ennen esitystä (ja jopa kirjoittaessani tätä postausta). Se tunne, kun kuulee tutun melodian livenä jossain esityksessä, on itselleni inspiroivaa. Esityksiä on ainoastaan toukokuun loppuun, joten aiheesta kiinnostuneiden kannattaa olla ajoissa liikenteessä.

Peer Gynt / Kansallsiooppera

11.4-16.5

Lisätietoa ja kuvien alkuperä täältä.

La Boheme

La Bohemen kanssa minulle kävi vähän hassusti. Olin sopinut tuttavien kanssa, että menemme oopperaan maaliskuussa, mutta vähän ennen esitystä sain mahdollisuuden päästä myös ensi-iltaan, mikä minulle tarkoitti itse esityksen lisäksi ihailemani Lilli Paasikiven näkemistä. Pohdin pitkään, mitä minun pitäisi tehdä, sillä en halunnut luopua kummastakaan käynnistä. Siskoni sitten keksi, että voisin tehdä tutkivaa journalismia ja verrata kahta esityskertaa toisiinsa.

Muistan, että kun sain kuulla, että Lilli Paasikivestä tulee oopperan taiteellinen johtaja, olin toisaalta iloinen ja toisaalta surullinen. Uskon, että hän sopii työhönsä loistavasti, mutta nyt häntä ei tulla näkemään lavalla pitkään aikaan. La Boheme onkin hänen taiteellisen johtajan kautensa ensimmäinen valinta. Ei ollut siis ihmekään että ensi-illassa sekä oopperan johtajia Kärkkäistä että Paasikiveä jännitti oopperan saama vastaanotto.

Ooppera on valmistunut vuosina 1893-1895, ja se on yksi maailman esitetyimmistä oopperoista, vaikka eräs torinolainen sanomalehti totesi 1.2.1896 ensi-illan jälkeen: "La Bohème ei tee suurta vaikutusta kuulijoihin eikä tule jäämään oopperan historiaan". Ruggero Leoncavallo sävelsi oopperan samasta aiheesta ja syytti Puccinia taiteellisesta varkaudesta. Molempia versioita on esitetty, mutta vain Puccinia esitetään nykyään. Tarinan kerrotaan muistuttavan säveltäjää köyhistä opiskeluajoista: loppukohtauksen sävellettyään hän oli "purskahtanut itkuun kuin lapsi".

La Bohème perustuu Henri Murgerin romaaniin Scénes de la vie de Bohème ja näytelmään La vie de Bohéme. Romaani ilmestyi aluksi novelleina, 1851 kirjana. Mimin mahdollisena esikuvana pidetään Lucille Louvetia, joka kuoli nuorena keuhkokuumeeseen. Tämä olisi syy, miksi Puccinin sankaritar kertoo Rodolfolle: ”Si mi chiamano Mimì, ma il mio nome è Lucia” eli "Kyllä, minua kutsutaan Mimìksi, mutta nimeni on Lucia." Murgerin kirjassa kerrotaan vielä mitä oopperan loppukohtauksen jälkeen päähenkilöille tapahtui.

Pidin itse paljon lavasteista, vaikka niitä ovat monet kritisoineetkin. Varsinkin taiteilijakolmikon asunnosta, jossa on suuret lasi-ikkunat, sekä junaradasta jonka ympräillä kohoaa Pariisin taloja. Kannattaa kiinnittää huomiota kaupungilla pyöriviin kauppiaisiin, siellä oli jos jonkinlaisia upeita asuja! Laulupuolella tuntui kuitenkin, ettei Mimin roolissa eläytynyt Stefanna Kybalova saanut ääntään kunnolla toimimaan, vaan se särähti välillä ikävästi. Tuttu selitti, että Mimin kuuluukin olla alussa vaatimaton, mutta minä en ollut ihan samaa mieltä. Rodolfo, jota nyt ilmeisesti toivotaan New Yorkin Metropolitaniin, sen sijaan valloitti heti ensimmäisistä minuuteista alkaen persoonallaan ja äänellään. Toinen suosikkini oli Musettan roolissa esiintynyt Siphiwe McKenzie, jonka tulista suhdetta Marcelloon seurasin jopa kiinnostuneemmin kuin pääparin.

Kaikki kuvat täältä.

Viime talven Turandot'hon verrattuna La Bohème ei ollut minusta yhtä hyvä. Siinä missä Turandotissa jännitys kesti ihan oopperan viimeisille minuuteille asti, tässä oli melkein alusta asti selvää että pääpari ei tule saamaan toisiaan. Musiikki sopi oopperaan muttei jäänyt sen kummemmin päähäni pyörimään. Pariisin fiilistely oli toki hienoa (siellä haluaisinkin joskus vielä käydä!) mutta ooppera oli mielestäni vähän tylsä. Tai sanotaan näin, että kiva, muttei kovinkaan erikoinen.

Toisen käyntikerran jälkeen tämä jyrkkä mielipide on hieman tasoittunut, mutta yleisfiilis pysyy aika samana. Molemmat esitykset nähtyäni nautin  esiintyjien puvuista enemmän ja vakuutuin Zach Borichevskyn karismasta lisää. Yleensä muodostan mielipiteeni aika nopeasti esitysten musiikin, lavasteiden sekä henkilöiden karisman perusteella. Samoin kävi nytkin, huomio kiinnittyi ensimmäisellä kerralla niihin ”perusjuttuihin”, mutta toisella kerralla näin asioita joihin en ollut kiinnittänyt huomiota aiemmin. Kun esityksen näkee vain kerran, mieleen pitää painaa nopeasti paljon asioita, eikä kaikkea vain pysty näkemään samalla tavalla tai huomioimaan kaikkia pieniä sivuseikkoja. Täytyy sanoa, että tunsin oloni ehkä rentoutuneemmaksi tällä lauantain kerralla, kun sain vain nauttia esityksestä tietäen jo valmiiksi juonen, joten eri asiat nousivat esiin. Jään odottamaan ensi kauden ohjelmistoa jännityksellä!

La Bohéme / Suomen Kansallisooppera

21.3-3.5.2014

Lisätietoa täältä.

Kaunotar ja hirviö

Javier Torresin uusin taidonnäyte Kaunotar ja hirviö sai kantaesityksensä helmikuun lopussa. Myös viime kevään Prinsessa ruusunen  hänen käsialaansa.  Vaikka en siitä niin pitänytkään, odotin silti ihan mielenkiinnolla Kaunotarta ja hirviötä.

Kuva täältä.

(Huom! Juonenpaljastuksia) 

Tajusin, etten ole tainnut lukea alkuperäistä satua kaunottaresta ja hirviöstä, ainoastaan Disneyn version. Baletti kuitenkin myötäilee tuttua tarinaa: itsekäs prinssi muuttuu hirviöksi haltijan (Oopperan ohjelmalehtisessä puhutaan noidasta) rangaistuksena. Vanha kauppias erehtyy matkalla kotiinsa leikkaamaan hirviön ruusun, mistä tämä suuttuu ja vaatii kauppiasta lähettämään tyttärensä luokseen. Niinpä Belle lähetetään matkaan.

Hirviön linnassa tyttö tapaa taikahahmoja, joiden kanssa hän ystävystyy heti. Belle tapaa myös itse Hirviön, joka kosii häntä, mutta Belle kieltäytyy. Pikku hiljaa nämä kaksi kuitenkin ystävystyvät. Vietettyään vuoden Hirviön luona Belle saa kirjeen kotoaan, jossa kerrotaan hänen isänsä olevan sairaana. Hirviö antaa tytön lähteä, mutta sanoo kuolevansa jos hän ei palaa.

Isä paranee, mutta siskot eivät päästä Bellea palaamaan takaisin Hirviön luokse. Tämä saa kuitenkin tietää että Hirviö on sairaana ja kiiruhtaa tämän luokse. Hirviö makaa linnansa puutarhassa voimattomana. Belle tunnustaa rakkautensa ja kertoo haluavansa mennä hänen kanssaan naimisiin. Lumous raukeaa ja he elävät onnelisina elämänsä loppuun asti.

Näytöksestä huomasi, että se oli ensimmäinen esityskerta, sillä illan aikana tapahtui pieni kaatuminen sun muuta haparointia. Varmasti asia korjaantuu näytösten myötä. Välillä ympäri salia kuului ihme supinaa joka häiritsi keskittymiskykyäni. Ystäväni kertoi myöhemmin sattuneensa lapsia täynnä olevaan esitykseen, jossa hänen takanaan olevat lapset olivat jutelleet koko näytöksen ajan. Tuntui, että ensimmäinen näytös meni todella hitaasti, ja tarinan juonenkäänteitä seurattiin tarkasti. Toinen näytös taas meni todella nopeasti, ja jäimme ihmettelemään, mitä näytöksessä oikein tapahtui. Suosittelen siis ostamaan/lainaamaan ohjelmalehtisen, sillä muuten voi olla vähän vaikea seurata tapahtumia. Kuulin tutuiltamme myös, että balettia oli jopa karsittu jonkin verran ohjelmalehtisen juonesta.

Kuvat täältä. 

 

Helsingin Sanomat kehui heti sunnuntaina balettia maasta taivaisiin. Vaikka baletti oli kaunis (ah ne puutarhan lavasteet ja henkilöiden puvut!), esitys ei ainakaan omalla kohdallani kestäisi toista katselukertaa. Lapsille varmasti sopivat hyvin massiiviset joukkokohtaukset ja -henkilöt, minua ne alkoivat kyllästyttää. (Totta kai, onhan tämä lasten baletti). Tekniikoista en pysty sanomaan mitään erityistä, mutta pääparista Michal Krcmárinin esiintyminen oli hienoa. Pikkuhirviönä esiintynyt Colin Jacobs oli kutenkin illan suosikkini.

Kaunotar ja hirviö / Kansallisooppera

21.2.2014-5.4.2014

Lisätietoa ja liput täältä.