torstai 19. heinäkuuta 2012

I will be here waiting in the silence


Tiedättekö sen tunteen kun mikään ei tunnu onnistuvan, asiat painavat päälle ja kaikki vain ahdistaa? Itselläni paras keino (ei ehkä viisain?) tilanteeseen on vaihtaa maisemaa hetkeksi. Kaikeksi onneksi tätini, joka asuu ulkomailla, halusi perheineen tulla Suomeen viettämään pyöreitä vuosiaan isovanhempieni mökille. Ei voi muuta sanoa, kun että tämä tuli juuri oikeaan saumaan!  





Säät ei kylläkään suosineet (tosin viime viikko taisi olla kaikkialla Suomessa tosi sateinen) paitsi satunnaisesti aurinko pilkahti pilvien lomasta. Ei se oikeastaan haitannut, sillä sade on kotoisaa, varsinkin jos istuu itse sisällä lämpimässä hyvässä seurassa.


  Isovanhempieni mökillä kasvaa ihan mielettömiä määriä mustikoita, tosin kuin toisella mökillämme. Siksipä on ihanaa aina täällä käydessä kerätä suuret varastot talvea varten, tai vaikka vain popsia  suuhunsa polkujen varrelta. 






Vanhemmat lähettivät meidät "pois tieltä" etsimään sieniä. Sade kuitenkin yllätti, (taas kerran) menimme pitämään sadetta ison kuusen alle, ja niinpä sienisaalis jäi pieneksi. 

 

Huh, tuli syötyä kamlasti!






Yksi paras asia mökkeilyssä on ehdottomasti sauna! Kun sen vielä yhdistää laiturilta hyppäämiseen, niin kaikki on täydellistä. Serkkuni ova himosaunojia, joten tuli sitten saunottua joka toinen päivä :D Kaikeksi onneksi tämä on vielä niin otollisella paikalla, että kesäisin niin vesi kuin ilmakaan ei yleensä putoa alle 20 asteen. 


Tämän rentouttavan mökkeilyn jälkeen suuntana olikin sitten Savonlinna ja Oopperajuhlat. Siitä lisää hieman myöhemmin.

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Helene Schjerfbeck


Jonkin aikaa sitten kävin katsomassa Ateneumissa suomalaisen Helene Schjerfbeckin näyttelyä. En itse pidä erityisemmin Schjerfbeckin ajan taiteesta, mutta kun kyseessä on yksi Suomen tunnetuimmista taitelijoista, niin olihan tämä näyttely pakko käydä katsomassa. (Varsinkin kun sain tästä näyttelystä niin paljon kehuja omalta lähipiiriläiseltäni.)


Helene on tullut tunneutuksi modernistisistä teoksistaan, joita hän ehti maalata lähes 70 vuotta. Uransa alussa hän maalasi ranskalaisvaikutteista relaismiä, joka kehittyi sisäistä elämää käsitteleviä henkilökuvia ja asetelmia, joita ei osattu arvostaa vielä 1800-luvulla. Helene myös maalasi lukuisia omakuviaan vuosien varrella aina viimeisimpiin elinvuosiin asti. Näistä yksi esimerkki ylempänä. 

kuvat weheartit.com

Yksi Schjerfbeckin parhaista töistä on vuonna 1882 maalattu "Tanssikengät", jossa nuori tyttö pukee kenkiä jalkaansa mahdollisesti omassa huoneessaan. Taustalla näkyy sohva tai sänky, joka on pedattu, ja tytön vasemmalla puolella on kolme viherkasvia. En täysin osaa selittää mikä tässä viehättää, mutta värit ja tunnelma tulevat hyvin esiin vangiten tilanteen. 

kuvat hs.fi
Löysin myös Helsingin Sanomien sivuilta oman lemppariani, "Toipilas". Tämä on kyllä sellainen maalaus, joka saa minut pysähtymään. Rakastan maalauksia, joissa on 'jokin pointti' tai jotka saavat ajattelemaan. Itse asiassa tuo alempi kuva on ensimmäinen kosketukseni taiteilijaan. Meillä oli joskus ala-asteella, varmaankin kuvaamataidon tunnilla, tehtävänä etsiä tietoa jostain suomalaisesta taiteilijasta, ja me teimme ystäväni kanssa Schjerfbeckistä. Jotenkin tuo "Toipilas" on jäänyt niistä ajoista asti mieleen. 

Helene Schjerfbeck
Ateneum

1.6-14.10.2012
ti & pe 10-18
ke-to 10-20
la-su 11-17

pääsylippu 12€
alennettu pääsylippu 10€ 
(opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, opettajat)






maanantai 9. heinäkuuta 2012

Savonlinnan oopperajuhlat


Tänä vuonna juhlitaan Savonlinnan oopperajuhlien 100-vuotista taivalta. En ole ennen käynyt siellä oopperassa (ja itse kaupungissakin vain pikaisesti), mutta tänä vuonna olisi tarkoitus mennä. Erityisesti olen kinnostunut näkemään Aidan (tosin kyseinen ooppera tulee myös Kansallisoopperaan, joten sikäli ei ole väliä näenkö sen Helsingissä vai Savonlinnassa), Lentävä Hollantilaisen, sekä mahdollisesti Peter Grimesin.


kuva ichelsinki.esteri.it
Juhlista vielä hienompaa tekee se, että oopperat esitetään veden ympäröimässä kalliosaaressa, jonne on rakennettu Olavinlinna. Kuten yleenä kaikkiin linnoihin, myös tähän kuuluu erilaisia tarinoita. On rakastunutta linnantytärtä, joka avasi portit rakkaalleen, ja kärsi seurauksena traagisen lopun, salakäytäviä, vesihiisiä sun muita. Olen kuullut muilta juhlilla olijoilta, että Savonlinnan oopperajuhlissa kiteytyy Olavinlinnan tunnelma ja hienot lavastukset aivan mielettömään kokemukseen. 

kuva hotels.com

Savonlinnan Oopperajuhla
5.7-4.8.2012



keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Meri & Puutarha - Valokuvia eteläisestä Helsingistä

Lähdin todella extempore erääseen valokuvanäyttelyyn viime sunnuntaina. Kyseessä oli Taneli Eskolan näyttely Meri & Puutarha, joka on esillä Cygnaeuksen gallerissa Kaivopuistossa.


Ihastuin Itäisen Puistoteillä vastaan tulleeseen pieneen tienviittaan, joka opastaa oikeaan suuntaan. Ihan hyvä että tuolla on opasteita, sillä juuri tuo alue on aina tuntunut jotenkin kamalan sokkeloiselta (hyvällä tavalla.) ja vaikka osoite oli selvillä, ei ollut ihan selvää mistä risteyksestä piti kääntyä. 






Näyttelytilana toimii Fredrik Gygnaeuksen kesähuvila, jonka hän testamenttasi (omien töidensä lisäksi) Suomen kansalle. Se on myös Suomen vanhin taidemuseo, jonka kokoelmissa on noin 450 1800-luvun maalausta ja veistotaidetta.

Kyseinen näyttely sisältää 22 kuvaa Etelä-Helsingistä, jotka on kuvattu vuosien 1995 ja 2012 välillä. Koska olen asunut täällä koko pienen ikäni, kaikki valokuvat olivat tutuista paikoista: Tehtaankadulta, Kaivopuistosta, Eiranrannasta, Engelinaukiosta, Harakasta ja Suomenlinnasta. Osa kuvista on mustavalkoisia, ja ne on enimmäkseen otettu talvella. Sarjaan kuuluu myös kesäisiä otoksia, joista ehkä suosikkini oli kuva jossa vanhemman talon reunaa koristaa upea murattiköynnös. Olen aina rakastanut talojen köynnöskasveja joten ei ollut ihme että ihastuin kyseiseen teokseen niin paljon. Kotimatkalla tuli ihan vahingossa löydettyä kyseinen talokin ! 


Alakerrassa oli esillä tuo kyseinen näyttely ja yläkerrassa muuta taidemuseon kokelmaa, mm Albert Edefeltiä, Helene Schjerfbeckiä ja muita suomalaisten taitelijoiden teoksia. Ylläoleva kuva on "Lukeva tyttö"1830-luvulta. 


Näiden pullojen etiketit olivat todella suloisia. Cygnaeuksen galleria on niitä harvoja paikkoja joista tuollaisia vielä saa. Oli ihanaa nauttia virvokkeita auringon paistaessa pilveettömältä taivaalta, kun gallerian piha oli niin kaunis! Pihaa ympäröivät isot puut, Paju tuoksui, ja kukkia oli kaikkialla. 




Suosittelen näyttelyä kaikille jotka pitävät valokuvaamisesta, eteläisestä Helsingistä, ja 1800-luvun maalaustaiteesta. Paikka on todella idyllinen, jo pelkkä rakennus on itsessään niin hieno että sitä ihastelisi vaikka kuinka kauan, eikä hintakaan ole niin paha. Huomatkaa että opiskelijakortilla saa alennusta! 

Meri & Puutarha - Valokuvia eteläisestä Helsingistä
(Cygnaeuksen galleria, Kalliolinnantie 8, 00140 Helsinki)
1.5-30.9.2012, klo 11-17 päivittäin

Aikuiset 6,50€
Alennuslippu 5€ (opiskelijat, eläkeläiset ja ryhmät)