Lohengrin

Minulle Savonlinnan Oopperajuhlien kohokohta oli ehdottomasti Lohengrin. Valitsimme oopperat niin, että pääsimme jatkamaan samana iltana (tai oikeastaan yönä) vielä matkaamme mökille. Onneksemme eräs sukulainen omistaa sieltä pienen rantamökin, joka oli täydellinen majoittumispaikka Oopperajuhlien aikaan ‒ itse kaupungissa majoittuminen on todella kallista sesonkiaikana. Ennen oopperan alkua kävimme vielä tuttavien luona upeasti kunnostetussa kartanossa, jossa tuli otettua revanssi viimekesäisestä biljardipelistä. 

Kuva täältä.

Odotin iltaa todella paljon sillä Wagner on tunnetusti lempisäveltäjiäni. Kuten lähes kaikki hänen oopperansa, tämäkin oli pitkä. Kesto taisi olla 3 tuntia 40 minuuttia. Siinä saikin sitten taas treenata istumalihaksia, ja toivoa että oli pukeutunut oikein eli tarpeeksi lämpimästi. Kannattaa siis miettiä tarkasti, mitä panee päälle!

Kuva täältä.

Sain kuulla paljon kehuja Tuija Knihtilästä, joka esitti oopperassa Ortrudia. Hän on joskus esiintynyt Kansallisoopperassakin, muttei ilmeisesti ikinä minun aikanani. Nyt harmittaa, sillä hän oli todella hyvä Lohengrinissa, enkä ole varma milloin pääsen taas nauttimaan hänen esiintymisestään. Knihtilän karisma, eläytyminen, ääni ‒ kaikki jotain niin upeaa. Kukaan muu ei mielestäni yltänyt lähellekään hänen tasoaan. Lohengrin (Bryan Register) ja Elsa (Kristen Chambers) olivat kyllä hyviä, vaikken ihan pystynyt eläytymään heidän rakkauteensa oikealla tavalla, kun Register ei vastannut käsitystäni uljaasta sankarista. Ortrudin taivuteltava mies Friedrich (Thomas Hall) jäi kyllä vaimonsa varjoon, mutta pidin hänestä silti.

Kuva täältä.

Kun Macbethissä lavasteet olivat yksikertaiset ja tyylikkäät, Lohengrinissä ne olivat minusta liian moderneja, mahtipontisia ja ankeita (sisko tosin oli eri mieltä). Melkein koko nelituntisen oopperan ajan käytössä olivat samanlaiset lavasteet, joihin lisättiin tarpeen tullen pieniä lisäelementtejä. Itseäni häiritsi myös modernimpi ote kuvata tietyt kohtaukset videokameralla, joka heijastettiin lavan seinään. Hyvin hämmentävä ja sekava keksintö eikä sopinut lainkaan oopperan luonteeseen. Myös toteutus joutsenesta oli epäonnistunut. Se näytti nopeasti ja heiveröisesti kyhätyltä symbolilta, joka lähinnä nauratti (sisko jälleen eri mieltä).

Kuva täältä.

Olen ennenkin ihastellut Wagnerin oopperoiden juonittelevia naisia. Esimerkiksi Nibelungin sormuksessa Fricka juonittelee Wotanin asettumaan poikaansa vastaan, ja tässä Ortude oikein kiihottaa miestään Elsan viholliseksi. Tämä ei tietenkään päde kaikkiin, viimevuotisessa Lentävässä Hollantilaisessa ei ollut ihan vastaavaa. Mutta Verdin Macbethissä naisjuonia taas nähtiin.

Kuva täältä.

Oopperan juoni on aika monimutkainen. Brabantin herttua on kuollut jättäen jälkeensä pienen pojan, Gottfriedin, ja tyttären Elsan, joiden huoltajaksi on määrätty Friedrich von Telramund. Eräänä päivänä lapset menevät yhdessä metsään, mutta vain Elsa palaa takaisin. Kavala Friedrich syyttää Elsaa veljensä surmaamisesta päästäkseen itse Brabantin herttuaksi. Friedrich on mennyt naimisiin Ortruden kanssa, jonka suku hallitsi ennen maata, minkä vuoksi Ortrud vaatii Brabantia itselleen. Neuvosto kutsutaan koolle, ja kuningas kysyy Elsalta onko tämä surmannut veljensä. Kasvattityttärensä kieltäydyttyä vastaamasta Friedrich ilmoittaa taistelevansa kenen tahansa kanssa, joka puolustaa tyttöä. Elsa kertoo unestaan, jossa ritari saapuu pelastamaan hänet. Kuningas käskee kutsumaan ritarin, ja lopulta Lohengrin-ritari saapuukin joutsenten vetämässä veneessä. Elsa lupaa mennä Lohengrinin kanssa naimisiin, mikäli tämä puolustaa häntä. Ritari suostuu, mutta vain sillä ehdolla ettei Elsa ikinä kysy kuka hän on. Tyttö suostuu, ja Lohengrin voittaa Friedrichin mutta säästää tämän hengen.

Kuva täältä.

Häiden jälkeen Elsa alkaa epäröidä ja vaatii Lohengrinin estelyistä huolimatta saada tietää tämän nimen. Friedrich ryntää huoneeseen tarkoituksenaan surmata ritari, joka kuitenkin surmaa hänet. Lohengrin käskee huoneeseen tulleita viemään ruumiin Scheldtin joelle, jossa kuningas odottaa heitä. Kaikkien saavuttua paikalle Lohengrin paljastaa olevansa sankari Parsivalin poika (toisen Wagnerin ooperan päähenkilö muuten) ja kuuluvansa Montsalvatin ritarikuntaan, jonka tehtävänä on huolehtia Graalin maljasta. Jos joku ritareista lähtee linnasta, hänellä on Graalin voimat mukanaan niin kauan kunnes jollekin selviää hänen henkilöllisyytensä. Lohengrin antaa Elsalle miekkansa, torvensa ja sormuksensa, jotka tulisi antaa tämän veljelle, joka ei olekaan kuollut. Heidän yläpuolelleen lentää valkea kyyhkynen, joka palautuu oikeaan muotoonsa, Elsan veljeksi. Lohengrin astuu veneeseensä ja lähtee. Elsa kuolee veljensä syliin.

Kuva täältä.

Puvustus oli hyvää, vaikkakin Elsan häissä mietin olenko modernisoidussa Joutsenlammessa, kun morsiussaatossa olevien naisten asu oli niin outo. Kuten sanottu, Wagnerin musiikki oli kuitenkin ihan omaa luokkaansa, mahtipontisen kaunista. Sillä saatiin pelastettua jo paljon oopperan modernisointia. Esityksen jälkeen sitten tosiaan kiirehdimme autolle. (Kävellessämme mukulakivillä virran mukana ulos linnasta, jopa takana olevat venäläiset tuntuivat naureskelevan tulipunaisille korkeille koroilleni, joiden kanssa käveleminen kieltämättä oli hieman vaikeaa.) Kaiken kaikkiaan oli hienot Oopperajuhlat, joita odotan taas ensi kesänä!