Ihan alkuun täytyy todeta,
että tämän kirjan osalta lukuhaaste oli todella vaikea henkilökohtaisista
syistä. Moneen kertaan olin lähellä jättää kirjan kesken, mutta minähän en ole
mikään luovuttaja, ja niin sain kirjan luettua! Varmaan sekin auttoi, että kirja
oli niin lyhyt.
Kirja on Tuija
Wuori-Tabermannin kertomus siitä, mitä tapahtuu kun puolisoa ei enää ole:
luopumisesta ja surutyöstä Tabermannin runoilla höystettynä. Tässä katkelma
kirjan takakannesta:
"Ei elämä
kuolemaan pääty, sanot, kun taas kerran puhumme siitä. Tämä, maanpäällinen,
silmin havaittava, on vain pieni välivaihe, kunnes matka jatkuu. Jokaisen
kohdalla sen pituus on määrätty jo syntymähtkellä. Sitä vastaan on turha
kapinoida. Kun aika on tullut, on vain hyväksyttävä se. Päästettävä irti."
- Tuija Wuori-Tabermann
 |
| kuva lehtipisteen sivulta |
En tiennyt kirjasta
etukäteen mitään, joten sen aiheuttama liikutus pääsi yllättämään. Näin läheltä
käsitelty kuolema on minulle herkkänä ihmisenä vaikea aihe. Siskoni kuitenkin
sai minut reipastumaan ja jatkamaan kirjan lukemista.
En ole tutustunut sen
enempää Tabermanniin, mitä nyt pienempänä katsottiin Uutisvuotoa aktiivisesti,
joten kysymykseen siitä, vastaavatko kirja ja julkisuudessa nähty persoona
toisiaan on vaikea antaa vastausta. Teos on kuitenkin omanlaisensa
selviytymisopas läheisensä menettäneille, sillä kirja perustuu
Wuori-Tabermannin omiin kokemuksiin ja neuvoihin, vaikkakaan hän ei
varsinaisesti esiinny kirjan päähenkilönä. Hieman piristystä kirjaan toivat Tabermannien
herkät muistot yhteisistä onnenpäivistä ja -hetkistä, sekä miehen julkaistut ja
julkaisemattomat runot jokaisen kappaleen alussa.
Kirja tuli luettua, mistä
olen ylpeä. Varsinkin kun jo aikaisemmin olen puhunut siitä miten vähän luen
suomalaista kirjallisuutta. Varmasti tulen lukemaan muitakin suomalaisten
kirjailijoiden kirjoja, mutta ainakin näin aluksi enemmänkin kaunokirjallisuutta.
Kiinnostukseni kotimaisiin kirjoihin on selvästi noussut viimeisten puolen
vuoden aikana!
”Teimme
ehdottoman selväksi toisillemme
että joka
tänne jää
toisen jälkeen
sulkemaan ovia
ei yhteisestä
rakkaudestamme
jätä
pisaraakaan jakamatta,
levittää
ympärilleen
kuin
kirsikankukkia tuuleen
yhteistä
rakkautta
joka ei muutu
tomuksi
vaan kukkii
yöt, tuulet, talvet
muina miehinä
niin kuin ei
olisi koskaan
kuolemasta
kuullutkaan” – Tommy Tabermann
