tiistai 29. tammikuuta 2013

Faktat, osa 2

Sain haasteen Hurmioitunut-blogista, ja koska rakastan tällaisia haasteita, päätin ottaa sen vastaan.  Edellisestä samantyylisestä haasteesta on kuitenkin vasta sen verran vähän aikaa, että jouduin kunnolla pohtimaan mitä kirjoittaisin. Mutta, näillä mennään.

Haaste menee näin: 

Kerro 11 asiaa itsestäsi 

Vastaa haastajaan esittämiin 11 kysymykseen 

Keksi 11 uutta kysymystä, jotka esität uusille haastetuille 

Haasta 11 bloggaajaa, joilla on alle 200 lukijaa 

Ilmoita heille, että heidät on haastettu


11 faktaa:
Olen hurahtanut jääkiekkoon. Ennen elin jääkiekkohuumaa vain MM-kisojen aikana, nyt keskustelemme ystävieni kanssa jo viikoittain siitä, mitä SM-liigan ottelua käydään seuraavaksi katsomassa. 

Jännitän esiintymistä. Olen aina jännittänyt, enkä ole oikein päässyt siitä eroon. Pitäisi ehkä käydä joku 'esiintymispelkoisten' kurssi :D

Lasken joka ilta ennen nukkumaanmenoa kuinka monta tuntia tulen nukkuneeksi yön aikana. En tarkalleen tiedä, miten tämä on iskostunut päähäni, mutta nykyään se on jo tapa.



Nuorempana haaveilin oman kahvilan perustamista Prinssi Edwardin saarelle, jonne L.M.Montgomeryn Anna-ja Emilia-kirjat sijoittuvat. Pidin ystävilleni jopa "maistiasia", jossa kokeilin erilaisia reseptejä tulevalle kahvilalleni. Haaveilen yhä käyväni P.E.I:llä uudestaan, mutta kahvilahaaveet olen jo unohtanut. 

Tämän lisäksi olin ehdottomasti sitä mieltä, että Montgomery oli "unohtanut" kirjoittaa kirjan Anna omassa kodissa ja Annan perheen väliin. Siksipä tämä tomera pikkuinen päätti korjata asian ja kirjoittaa ihan itse tuon puuttuvan osan. Versioita on lukemattomia, joitain sain kirjoitettua jopa yli 100-sivua, toiset jäi vähemmälle. :D Naurattaa ihan ajatuskin. Mutta en tiedä, uskaltaisinko etsiä ne käsiini. 

Miettiessäni opintojani peruskoulun jälkeen, otin vaihtoehdoksi sairaanhoitoalan, ja pääsin jopa haastetteluun. En kuitenkaan päässyt opiskelemaan sitä alaa, ja ihan hyvä niin, sillä nykyään melkein pyörryn kun näen verta tai jos puhutaan luista, sisäelimistä ym. Perhettäni jaksaa tämä juttu nauratta vielä tänäkin päivänä.



Olen kärsimätön. Vaihtelee vähän asiasta, mutta varsinkin kun asiat ei suju toivomallani tahdilla, niin ahdistun. Yritän hellittää otettani tässä asiassa, mutta nähtäväksi jää, miten onnistun. :)


Koen olevani ihan täysverinen helsinkiläinen, vaikka todellisuudessa sukumme juuret tulevat melkein sataprosenttisesti muualta Suomesta. 


Rakastan lähikirjastoani. Jos saisin otettua mukaani tarpeeksi evästä ja joitakin omia tavaroita, voisin viettää vaikka koko päiväni siellä.  

Pidän lenkkeilemisestä. Monen vuoden ajan se oli liikunnan ohella sosialisointia ystäväni kanssa aina keväästä syksyyn ennen lumen tuloa. Ja talvella juoksin sitten yksin. Olen onneksi viisastunut, ja hankkinut salikortin niin ei tarvitse enää lumikinoksissa juosta, tai kantaa astmapiippua mukana. 

Ala-asteen englannintunneilla minulla oli pakkomielteenä tehdä aina kotiläksyjen jälkeen lisätehtäviä, joista opettaja antoi leimoja, ja kun leimoja oli tarpeeksi, sai tarran. Täytyy varmaan lisätä, etten tästä huolimatta ollut kovinkaan hyvä englannissa. 

kuva weheartit

11 vastausta:
1.  Miksi perustit blogin? 
En oikeastaan osaa kunnolla vastata tähän, sillä en ole varma itsekkään. Osittain omaksi iloksi, osittain saamaan ihmisiä kiinnostumaan kulttuurista ja huomaamaan, ettei se ole niin "kamalaa" kuin mitä usein sanotaan. 

2. Mikä saa sinut hymyilemään useimmin? 
Perhe, ystävät, tulevat kulttuuririennot, blogini

3. Mistä et tahdo luopua? 
Jos nyt perhettä tai ystäviä ei lasketa, niin kulttuuriharrastuksistani.

4. Mistä voisit luopua?
Ainakin pitäisi luopua tietokoneesta, olen ihan liikaa siinä kiinni. Voisiko joku tulla hakemaan?

5. Mitä harrastat? 
Kulttuuria, urheilua, ja lukemista.

kuva weheartit
6. Mitä seuraat tv:stä? 
Enimmäkseen viihdeohjelmia, Putous on ihan paras. Hyvä Armi!

7. Kaunein suomalainen kaupunki jossa olet käynyt? 
Varmaankin Porvoo, en ole kamalasti kierrellyt Suomea. 

8. Millaisista blogeista pidät eniten? 
Paljon kuvia, mielenkiintoinen sisältö, positiivinen persoona. Ehdottomasti eniten luen edelleen lifestyleblogeja, mutta nykyään myös enemmän muitakin. 

9. Keräiletkö jotain, mitä? 
En, ellei sitten kokemuksia lasketa ? 

10. Viimeisin museo/galleriakäynti, missä?
Eero Järnefelt Ateneumissa.

11. Mistä nautit?
Kesästä, matkustamisesta, mökkeilystä (kesällä), blogin pitämisestä, kulttuuririennoista, taiteesta, kirjoista, Starbucksin kahvista ja kunnon jääkiekosta. Tässä näin alkuun :D 


Viimeiseksi piti haastaa muitakin, mutta oletan että aika moni on jo tämän haasteen suorittanut. Jokainen päättäköön siis itse :)


perjantai 25. tammikuuta 2013

Hobitti elokuvana

Edellisenä viikonloppuna tulikin sitten käytyä ihan urakalla leffassa, kun kävin Anna Kareninan jälkeen katsomassa myös Hobitti-elokuvan. Se oli hieman extempore-reissu, mutta nehän ovat aina parhaimpia! Harvemmin tulee kuitenkaan mentyä leffaan yhdentoista aikaan illalla. Siinä oli kuitenkin omanlaisensa tunnelma, joten uskon ettei jää varmaan viimeiseksi yöleffaksi.



Tarina on varmaan aika tuttu kaikille Tolkienin kirjoja lukeneille, enkä sitä nyt siis ala sen enempää kertoa. Lyhykäisyydessään näin; pieni Hobitti lähtee ovelan velhon ja suuren kääpiöjoukon kanssa pitkälle matkalle ottamaan takaisin sen, mikä kuuluu kääpiöille. Samalla matkalla Bilbo-hobitti tapaa Klonkun ja löytää Sormusten Sormuksen. Hobitti onkin vähän kuin "alkunäytös" Taru Sormusten Herrasta -trilogialle.


Bilboa näytellyt Martin Freeman oli ihan loistava! Juuri sellainen viekas, hauska ja hassu, ruokaa rakastava hobitti kuin olin kuvitellutkin. Siinä missä Frodo on Taru Sormusten Herrasta -kirjoissa vakava, surumielinen ja aika kaukainen hahmo, Bilbo taas on sanavalmis, reipas ja vekkuli. Olinkin kaivannut jo niitä Bilbo vs. Gandalf -sanailuja, joita tässä nähtiin useaankin otteeseen. Minua kuitenkin häritsi jostain syystä se, että Sormusten ritareissa Ian Holm esitti itse nuorempaa Bilboa, ja sormus löytyi siinä ihan eri tavalla kuin tässä Hobitissa. Tietenkään tekijät eivät silloin tienneet kuka esittäisi Bilboa Hobitissa (jos sellainen edes päätettäisiin filmata) mutta tämä ristiriita häiritsee minua silti. Toinen "epäkohta" Hobitissa oli se, kun elokuvan alussa vietetään Bilbon syntymäpäiviä, ja Bilbo alkaa kirjoittaa Hobittia. Samassa kohtauksessa Frodo lähtee Gandaldfia vastaan. Tällä annetaan viittausta siitä, että kyseessä on Sormusten Ritarien alkukohtaus. Pidin siitä, että Hobitti näin linkitetään Taru Sormusten Herrasta -elokuviin, mutta miten ihmeessä Bilbo olisi ehtinyt saman päivän aikana kirjoittaa  Hobitin viettää syntymäpäiviään ja lähteä myöhään illalla Elrondin luokse Rivendelliin. Kertokaa minulle se.



Pidin paljon myös Gandalfista ja kääpiöistä, vaikkakin Gandalfin katoamis-palaamis-kohtaukset olivat hieman outoja. (En muista miten se meni kirjassa, joten vähän vaikea sanoa muuta.) Elrond ei mielestäni ollut yhtä ylhäinen kuin toivoin, mutta ainakin sympaattinen ja iloinen. Galadriel oli yhtä upea kuin aina, haltijoiden suurena ihailijana yllätyin positiivisesti, ja tässä pääsi paremmin sisälle haltijoiden maailmaan, toisin kuin Taru Sormusten Herrasta -elokuvissa, joissa nähtiin heistä vain pintaraapaisu. Sarumanista en osaa oikeastaan sanoa yhtään mitään, sillä pidän häntä edelleen petturina. Yllätyin myös siitä, miten paljon Jackson oli päättänyt ottaa Radagastia esiin.



Maisemat ja musiikki olivat kyllä taas todella upeat, kamalasti tekisi mieli joskus käydä Uudessa-Seelannissa. (Lentomatka sinne on kuitenkin aika hirveä.) Hobitti-elokuvan saattueen musiikissa oli käytetty mukavasti Konnun, Sormuksen saattueen, ja sormuksen/Mordorin teemoja. Kuulostaa todella hyvältä! Musiikki meni heti omalle soittolistalle. Ihmettelin kuitenkin eräässä kohtauksessa, että kun Azog oli piirittänyt Bilbon, kääpiöt ja Gandalfin puihin, alkoi soida Angmarin Noitakuninkaan teema. Miten ihmeessä Azog ja Noitakuningas liittyvät toisiinsa? Siinä kohtauksessa, jossa  Radagast käy Dol Guldurissa ja saa vastaansa "Angmarin Noitakuninkaan" (tässäkään ei käynyt ihan selväksi oliko se olevinaan hän?) tämä teema olisi ehkä mennyt. Huvittavinta oli, että siskoni huomasi saman, ja vaikken sitä kyseisessä kohtauksessa hänelle sanonut, molempia mietitytti leffan jälkeen ihan sama asia.

kuvat weheartit

Elokuvasta jäi yllättävän hyvät fiilikset, ja aloin jopa odottaa ensi jouluna ilmestyvää seuraavaa osaa. Mietityttää kuitenkin Orlando Bloomin rooli, jonka Jackson on päättänyt lisätä. Lisäksi elokuva pursuaa muitakin suuria nimiä, kuten Stephen Fry ja Evangeline Lily. Saa nähdä miten he selviytyvät. Ihmettelen vain, miksi Taru Sormusten Herrasta -kirjan liitteistä kaikki muu mahdollinen on lisätty elokuvaan, paitsi Arwenin ja Aragornin taru. Jo pienestä pitäen Arwen on ollut ehdoton lempparini, ja ainakin Sormusten Ritareissa Jackson on saanut ihanan Liv Tylerin hyvin sisällytettyä elokuvaan. (Kakkosessa ja kolmosessa sitten vähemmän hyvin.) Aragornia ei ilmeisesti saisi millään ilveellä lisättyä Hobittiin (hän on kymmenvuotias sen tapahtuma-aikaan) mutta kun Jackson kerran lisää niitä naisia sinne tänne (Hobitissa ainakin Evangeline Lily) niin eikö Arwenkin mahtuisi joukkoon?


Hobitti/Elokuvateattereissa kautta maan
12.12.2012-

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kirjasto on toinen kotini


Olen viettänyt runsaasti aikaa lempikirjastossani koettaen saada asioita kunnolla hoidetuksi. Alta täytyy ainakin hoitaa tulevat taidehistorian tentit, jotka ovat jääneet joulukiireiden takia. Sen takia olen yrittänyt kirjoitella mahdollisimman paljon postauksia, jotta voisin keskittää kaiken huomioni tentteihin. Nyt täällä kuitenkin koettelee hermoani nettiyhteys, joka tuntuu katkeavan tuon tuostakin...


Tosiaan, en ole pitkään aikaan kertonut opiskeluistani. Taidehistorian peruskurssi 2 meni itseltäni aika ohi, sillä ehdin käydä ainoastaan parilla tunnilla. Harmikseni siellä käsiteltiin juuri sitä aihealuetta, joka itseäni eniten kiinnostaa: 1700-1800 lukujen taidetta. Argh. Eipä auta muu kuin lähteä lukeman tiiliskiven kokoista Honour-Flemingin Maailman taiteen historiaa. Onneksi peruskurssin kolmas osa alkaa vasta maaliskuun alussa, joten ehdin (toivottavasti) hyvin saada tentittyä rästit. Haastetta tähän tuo kuitenkin kaksi lisäkurssia: Kirjallinen viestintä sekä Kuvataiteen kirjakuulustelu. Kirjallinen viestintä on nopea tentitön kurssi, ja kirjakuulustelu on ainoastaan tentti, joten mistään todella aikaavievästä ei tässä tapauksessa ole kyse. Mutta nyt täytyy taas jatkaa hommia, alkaa tämä yhteys taas nyppiä. :)

maanantai 21. tammikuuta 2013

Richard Wagner - Tristan & Isolde

Toinen tämän kauden "must see" -esitys on ehdottomasti Richard Wagnerin Tristan & Isolde! Edellinen Wagnerin ooppera, Sormus-tetralogia, oli niin upea, että olen odottanut innolla milloin Kansallisooppera päättää ottaa ohjelmistoonsa seuraavan Wagnerin. Tristan &Isolde saa siis ensi-iltansa toukokuun alussa. Me olemme äitini kanssa saaneet intoilullamme muut perheenjäsenet jo ihan tuskastumaan. Hups.

kuva oopperan sivuilta

Oopperan juoni menee lyhykäisyydessään näin: Tristan ja Isolde ovat tavanneet menneisyydessä, kun Isolde paransi Tristanin vaarallisen haavan. Nyt kuitenkin, vuosia myöhemmin, Tristan on saattamassa laivalla Isoldea kuningas Markin puolisoksi. Isolde haluaisi laivan uppoavan. Hän vihaa Tristania tämän petollisuuden takia, minkä takia hän valmistaa tälle myrkkymaljan. Isolden palvelija Brangäne on kuitenkin vaihtanut sen lemmenjuomaksi, ja he rakastuvat palavasti toisiinsa.

Koko seurue saapuu kuningas Markin linnaan. Illalla muiden lähtiessä metsästämään Isolde ja Tristan tapaavat salaa linnassa ja riemuitsevat jälleennäkemisestään. Aamu kuitenkin valkenee nopeasti, ja metsästysseurue Markin ja Melotin johdolla saapuu yllättäen paikalle. Melot haastaa Tristanin kaksinkamppailuun, jossa tämä haavoittuu. Tristan viedään kotilinnaansa.

Ainoa, joka voisi pelastaa Tristanin on Isolde, joka on matkalla hänen luokseen. Kun naista ei ala kuulua, toivo hiipuu. Viimein fanfaarit alkavat soida Isolden tulon merkiksi, mutta Tristan on joutunut maaniseen tilaan ja repii siteet haavastaan. Hän menehtyy paikalle kiirehtineen Isolden käsivarsille. Paikalle saapuvat myös Mark ja Melot, jotka aikoivat antaa anteeksi petoksen Brangänen paljastettua heille juonensa. Isolde kuitenkin kuolee suruunsa, ja paikalle muiden mukana saapunut Brangäne siunaa heidän ruumiinsa.


Älkää huoliko, jos ette täysin ymmärtäneet juonta, en minäkään. Olen viettänyt paljon aikaa yrittäessäni selvittää tätä tarinaa ja vasta nyt se aukesi minulle paremmin. Ideana tässä kuitenkin on, kuten melkein kaikissa Wagnerin oopperoissa, että kyseessä on kielletty rakkaus. En tiedä oliko Wagnerilla jokin pakkomielle niihin, vai miksi hän  laittoi niitä kaikkialle. Se tuntuu kuitenkin aina toimivan, joten mikäs siinä.

Wagnerin oopperoissa yksi parhaista asioista on  musiikki. Tshaikovskin lisäksi Wagner onkin yksi suosikkisäveltäjistäni. Alkusoitto, jossa yhdistyvät koko oopperan teemat – haikeat, koskettavat, komeat ja mukaansatempaavat – ovat taattua Wagneria. Ainakin viime kerralla päässäni pyöri vielä viikkoja oopperan jälkeen parikin teemaa, ja vielä vuotta myöhemmin ihoni nousee kananlihalle kun kuuntelen Valkyyrioiden ratsastusta.

kuvat weheartit

Vilkuilin hieman oopperan omille sivuille, joilla on jo kerrottu roolijaot. Marion Ammann ja Robert Dean Smith esittävät rakastavaisia, ihana Lilli Paasikivi Brangäneä, Tommi Hakala Kurwenalia, ja upea Matti Salminen kuningas Markia. Voisi siis sanoa, että aika loistavan joukon ovat saaneet kasaan! Rakastavaisia lukuun ottamatta olen ollut muiden edellä mainittujen laulajien oopperoissa, ja pitänyt kovasti.

Wagnerin oopperoilla on suuri kysyntä, mutta tässä tapauksessa ooppera on ottanut ohjelmistoonsa ainoastaan viisi esityskertaa. Jos siis kiinnostaa, kannattaa olla nopea! Suosittelen todella paljon tätä oopperaa sillä niin harvoin Suomessa esitetään upeaa Wagneria. (Olin katsovinani että tulevana kesänä Savonlinnassa olisi kuitenkin joku hänen oopperoistaan tulossa?) Täytyy muistuttaa, että esityksen kesto on se perus neljä tuntia (johon kyllä sisältyy kaksi taukoa). Tämä ei kuitenkaan ole mitään verrattuna Nibelungin tetralogiaan, jossa istuttiin saman viikon aikana 2 x 6 h! Ihan hyvin meni, vaikka kyllä takamuslihakset joutuivat pienelle koetukselle.



Tristan & Isolde / Suomen Kansallisooppera
17.5.2013-3.6.2013



torstai 17. tammikuuta 2013

Anna Karenina elokuvana

Mielessä pyörii aika ristiriitaisia tunteita. Elokuvassa oli hyviä ja onnistuneita kohtauksia, mutta useimmiten se ei vastannut lainkaan omia käsityksiäni hahmoista tai paikoista. Ensinnäkin minua todella häiritsi se, että elokuva esitettiin teatterinäyttämöllä, jossa päähenkilöt kulkivat lavasteissa siirtyessään paikasta toiseen. Jopa Annan junamatka havainnollistettiin pienoisjunaradan avulla. Minulle olisi tärkeää että elokuva saisi mahdollisimman uskottavat puitteet, mutta se puoli jäi aika huteraksi. (En osaa sanoa mitään puvustuksesta, ystäväni ymmärtää historiallisista asuista paljon enemmän kuin minä, eivätkä ne kuulemma olleet ajanmukaiset. Minuun ne menivät kyllä täydestä.) Kun elokuvissa voisi herkutella Moskovan ja Pietarin kaduilla, on hassua, että tässä ne rajoittuivat vain kulisseihin maalattuun katedraaliin ja katosta tiputeltavaan lumeen. Tosin Levinin kohdalla päästiin aika-ajoin jopa oikeaan ulkoilmaan, mikä oli hyvää vaihtelua.


Lisäksi olisin toivonut, (vaikken välitäkään erityisesti venäjästä kielenä) että elokuvassa olisi puhuttu venäjää. Tietysti kun produktio on brittiläistä tuotantoa, olisi aika vaikeaa opettaa kaikille tähdille nopeasti sujuva kielenkäyttö. Toisaalta sitten alussa, kun Anna saapui Moskovaan, rautatieasemalla saattoi kuulla erään matkustajan puhuvan venäjää. Tuli hieman sellainen olo, että ”eivätkö ne osaa päättää.”


Musiikki sopi elokuvaan, vaikka tulinkin pohtineeksi (ja myös lopulta tarkistaneeksi) vielä parempia vaihtoehtoja. Esimerkiksi Tshaikovski eli juurikin samoihin aikoihin, ja on edelleen Venäjän rakastetuimpia säveltäjiä. Hänen musiikkinsa käyttäminen olisi varmaan ollut omiaan luomaan kuvaa aikalaisista seurapiireistä ja suurista tunteista joita kirja vilisee. Mutta, kuten sanottu, musiikki ei ollut elokuvan huonointa antia.


Pidin itse todella paljon Keira Knightleystä. Hän osasi hyvin esittää alussa kaikkien rakastamaa rouvaa ja lopussa epätoivoista, ahdistunutta, epäilyksiin ja asemaansa tuskastunutta naista. Olisin ehkä odottanut hieman korostetumpaa epätoivoa ja ahdistusta Knightleyltä, mutta kun koko loppuosa tuli "ryminällä alas" kuten asian itse esitin, loppu olisi ollut vielä sekavampi. Stiva ei ihan vastannut mielikuvaani Annan veljestä, mutta loppujen lopuksi hän toi traagiseen tarinaan hitusen huumoria hulvattomalla olemuksellaan. Dolly taas vastasi aika lailla omia näkemyksiäni, ja pidin hänestä koko elokuvan ajan. Olin kuitenkin kuvitellut  Vronskin hieman erilaiseksi kuin mitä Aaron Taylor Johnson esitti, mutta hän sopi tarinan luonteeseen juuri sellaisena. Kitty oli myös yksi lempihahmoistani, ruotsalainen Alicia Wikander esitti todella koskettavasti ruhtinatarta. Kirjassa rakastavaiset jäivät itseltäni  aika taka-alalle, mutta elokuvassa yllätyin itsekin miten paljon hän hahmona minulle avautui. Toisaalta, kun ei ole valmista mielipidettä henkilöstä, on helpompaa hyväksyä elokuvan hahmo.
Annan miestä esittänyt Jude Law oli varsinkin alussa yllättävän selkärangaton, miltei näkymätön hahmo. Kun vaimon petos paljastui, hän pääsi hieman paremmin esille, muttei kirjan tapaan hallitsevaksi hahmoksi. Elokuvaversio olikin ehkä tarkoitettu enemmän vain Annan ja Vronskin rakkaustarinaksi, eikä Tolstoin kirjan tapaan ajatuksia herättäväksi aikalaiskuvaukseksi. Tästä kielii sekin, että Levin ja Kitty jäävät elokuvassa kaukaisiksi sivuhahmoiksi, jotka täyttävät ne tarinan kohdat, jolloin Annan ja Vronskin suhteessa ei tapahdu mitään uutta.


Kuten jo mainitsin, tarinaa oli kehitelty aika lailla Annan ja Vronskin ympärille, ja muut hahmot jäivät melko  etäisiksi. Erityisesti kohtaus, jossa Anna ja Vronski tanssivat salissa, jossa kaikki muut parit ovat pysähtyneinä heidän ympärilleen ja musiikki voimistuu voimistumistaan, sai minut ihastumaan.
  Ihmettelin aluksi,  miten elokuva oli saatu päälle kahteen tuntiin. Asia valkeni meille aika nopeasti, sillä loppupuolta oli lyhennetty huimasti. En nyt tässä ala eritellä juonta  enempää jos joku ei ole vielä lukenut kirjaa. Yllätyin kuitenkin, ettei tarina ollut niin ahdistava kuin mitä kirjaa lukiessani koin. Annan ratkaisun vaikutustakaan muihin ei näytetty sen enempää, vaikkakin itse ratkaisu oli hieman liian korostettu. Pidin ohjaajan päätöksestä päättää tarina niitylle, jossa päästiin synkästä mielialasta iloisempiin maisemiin. En kuitenkaan ymmärtänyt sitä vapaamuotoisempaa ja ehkä hieman töksähtävää tapaa, jolla koko elokuva päättyi. Alussa nähtiin esiripun nousu ja vanhanajan filmeille tyypillinen alkusoitto; lopussa ainoastaan loitonnutaan näyttämöstä pikkuhiljaa, muttei lasketa esirippua alas (ehkä tässä onkin sitä symboliikkaa että elämä jatkuu ;).

kuvat weheartit

Anna Kareninaa esitetään ainoastaan Maximissa ja Kinopalatsissa. Olin yllättynyt Tennispalatsin päätöksestä olla ottamatta tätä ohjelmistoonsa, sillä tätä on todella paljon mainostettu etukäteen sen lisäksi, että elokuvaa tähdittävät suuret nimet! Eipä se kuitenkaan meitä haitannut, sillä pääsimme Maximin tyylikkääseen vanhanajan elokuvateatteriin, jossa on kaksi tasoa. Vaihtelu teki kyllä hyvää ja sopi tunnelmaan.


Anna Karenina/Maxim & Kinopalatsi 



perjantai 11. tammikuuta 2013

Romanttinen näkymä

Osana taidehistorian kurssia kävimme ystäväni kanssa (jo jonkin aikaa sitten) Sinebrychoffin taidemuseossa katsomassa "Romanttinen näkymä"-näyttelyn. Aiheena oli 1800-luvun hollantilainen ja flaamilainen maalaustaide. Kokoelma, johon kuuluu yli 100 maalausta, kuuluu kirjailija ja taiteenystävälle Jef Radmakesille. Näistä 70 teosta on päässyt esille Sinebrychoffiin. Näyttelyyn kuuluu muotokuvia, laatuuvia, asetelmia ja maisemia maalta, mereltä ja kaupungista. 

kuva cult24/Pauli Jokinen

Itse pidin näyttelystä kovasti, sillä juurikin tuo 1800-luvun maisemamaalaus on mieleeni, samoin muotokuvat. Toisin kuin esimerkiksi modernissa maalaustaiteessa, tässä ei erotu siveltimenjälki silmiinpistävästi, vaan kaikki on jotenkin niin "täydellistä" ja sensuellia. Tässä pari esimerkkiä näyttelyn teoksista, ylemmässä kuvassa itse Jef Radmakes esittelee tauluaan (joskaan ei kuitenkaan Helsingissä?). 

kuva Sinebrychoffin taidemuseo

Yläkerrassa on edelleen näytteillä Fanny ja Paul Sinebrychoffin "koti", joka säväyttää uudelleen ja uudelleen. Huoneet ovat niin upeita suurine peileineen, divaaneineen, astiakaapistoineen, ruokasaleineen ja kirjoineen. Ahh. Onneksi myös ystäväni innostui paikasta yhtä paljon kuin minä, joten saimme yhdessä ihastella kaikkea yhdessä. 

Museo sai lisäviikon aikaa 20. päivään asti, ja joka kuukauden ensimmäinen keskiviikko on ilmainen. kannattaa siis ehdottomasti käydä vilkaisemasa ennen kuin näyttely suuntaa Latviaan!


Romanttinen näkymä/Sinebrychoffin taidemuseo
13.9.2012-20.1.2013
Bulevardi 40, 00120 Helsinki



Kuulumisia.

Tässä tuli viime viikolla jotenkin liikaa kaikkea, ja alkoi ahdistamaan niin paljon että tarvitsin pienen loman bloggailusta. Huomasin kuitenkin olevani jo ihan koukussa tähän hommaan, joten en onneksi halunnut lopettaa tätä. 

Uusi vuosi on alkanut, ja tänä vuonna on paljon kaikenlaista ohjelmaa mitä odotan ihan innoissani! Anna Karenina tulee tänään ensi-iltaan, joten olemme tietysti ystäväni kanssa ensimmäisenä sen näkemässä, totta kai. Molemmat saimme luettua kirjan hyvissä ajoin ennen leffaa, joten tässä on tullut jännitettyä jo jonkin aikaa. Itse pystyn (kuten jo taisin kertoa?) näkemään Keira Knightlyn hyvin Annan roolissa, mutta jostain syystä olen ainoa. Muut ovat sitä mieltä ettei hän pysty täyttämään Kareninan vaatimuksia. Alan jo pohtia että olenko jotenkin outo? 

weheartit

Myöskin Tolkienin Hobitti-elokuva on nähtävä. En ihan täysin ymmärrä miksi kaikesta pitää aina tehdä  niin monta osaa, eikä vain tiivistää yhdeksi pidemmäksi elokuvaksi. Kirjan lukemisesta on jo aika kauan aikaa (pitäisi varmaan lukea se uudelleen) mutta perusidea on muistissa. Kiinnostaa tietää millainen elokuvasta tuli, sillä olen saanut hieman ristiriitaisia arvioita. Kuulemma Bilboa esittävä Martin Freeman on loistava.

Ateneumissa avautuu tammikuun lopussa Eero Järnefelt-näyttely. Marraskuussa tulee nimittäin 150-vuotta hänen syntymästä. Allaoleva maalaus on Järnefeltin työ Emmi Swanista. Tarkoituksena olisi mennä heti katsomaan tämä näyttely, mutta voi olla että minun pitää hieman odottaa. (Mikä ei ole ihan paras ominaisuus minussa..)


Eräästä kirjakaupasta löytyi L.M.Montgomeryn tuotantoa, jota en ole ennen lukenut. Suurimman osan hänen kirjoistaan olen tietysti lukenut, mutta en ihan näitä uusimpia. Nyt olisi siis vuorossa "Hedelmätarhan Kilmeny" ja "Perinnönjakajat". Odotan näiden lukemista, vaikkakaan en usko että nämä Anna tai Emilia-sarjoille vetävät vertoja. Toinen "haaste" itselleni tulee olemaan suomalaisten kirjailijoiden teosten lukeminen. 

Lisäksi odotan todella todella paljon Kenneth Greven Joutsenlampea, jonka tosin näen vasta maaliskuussa, kun joku ei saanut meille lippuja tammikuulle. Höh. Toisaalta hieman pelottaa mitä Greve on baletille tehnyt, sillä olen kuullut eri tahoilta sen olevan huono. Tämä sama produktio on siis esitetty pari vuotta sitten (?) ja palaa nyt siis vasta takaisin. Olen kuitenkin aloittanut fiilistelyn hyvissä ajoin kuuntelemalla Joutsenlampea Youtubesta. Täytyy kyllä sanoa (edelleen) että Tchaikovskyn musiikki on mahtavaa. Sitä kuunnellessa lumoutuu täysin. Toivon saavani seurakseni myös erään ystäväni...

weheartit

Tänä keväänä valmistuu myös toivottavasti muotokuvat minusta ja siskostani. Tämä on ollut syksystä asti pieni projekti, johon on kuulunut paljon valokuvaamista. Yksi versio ehditiin jo maalata (ja tuhota) tässä välissä, mutta taiteilija (Valtteri Lamberg) ei ollut tyytyväinen tulokseen, vaan pyysi meidät uudelleen valokuvattavaksi.

Yksi suurimmista toiveistani toteutuu toukokuussa, kun Richard Wagnerin Tristan ja Isolde tulee ensi-iltaan. (Enkä ole perheeni ainoa!) Tästä teen oman postauksen myöhemin, kunhan saan sen kirjoitettua. En vain malttaisi odottaa toukokuuhun...

Toukokuussa ensi-iltansa saa myöskin Tchaikovskyn Prinsessa Ruusunen. Vaikkakaan en juonellisesti odota tätä balettia niin paljoa kuin Joutsenlampea, uskon että musiikki tulee olemaan todella kaunista. Olen ehtinyt fiilistellä myös Ruususen musiikkia Youtubestä, ja lupaavalta kuulostaa. Tähänkin tulen toivottavasti saamaan seuraa ystävältäni...


Taidehistorian toinen osa alkoi joulukuussa, mutta töiden takia en päässyt yhdellekkään tunnille ennen viime keskiviikkoa. Ensi viikolla olisi koe, mutta joudun menemään suoraan uusintaan. Onneksi kolmanteen osaan on pari kuukautta aikaa, joten ehdin käymään tässä välissä kuvataiteen ja kirjoittamisen intensiivikurssin. Saa nähdä miten selviydyn näistä, haukkasinko liian ison palan. Kirjaston penkkejä tullaan siis kuluttamaan ahkerasta tänä keväänä! 



torstai 3. tammikuuta 2013

Ne kolme kirjaa, joista kaikki alkoi.

Rupesin eräänä päivänä pohtimaan niitä kirjoja, joilla on ollut suurin merkitys lukuharrastukseeni. Eipä  kauaa siinä tarvinnut pähkäillä, kun jo tiesin vastauksen. Kaikki ne kolme kirjaa ovat ulkomaisten kirjailijoiden kirjoittamia, mikä voi olla osasyy siihen, etten vieläkään oikein osaa lukea suomalaista kirjallisuutta. (Tähän toivottavasti tulee pian muutos!) 


L.M.Montgomeryn Anna-sarja

Yksi tyttökirjallisuuden klassikoita! Sairastuessani 4. luokalla minut vietiin isovanhemmille "hoitoon" kun vanhempani lähtivät töihin ja siskoni kouluun. Isoäitini keksi laittaa Anna-sarjan pyörimään televisiosta, mutta olin nukahtanut kesken katselun. Tuon tapauksen jälkeen eksyin myöhemmin isovanhempieni kirjahyllyyn, ja löysin sieltä uudelleen tämän sarjan. Itselläni on uudemmat versiot, mutta pidän enemmän isovanhempieni vanhemmista painoksista, jossa on tuttu tuoksu vielä tallella. Onneksi ystävillänikin on todella hyvä maku, sillä heidän kanssaan on tullut vietettyä paljon aikaa Anna Shirleystä puhuen!


J.R.R Tolkien

Suurena Tolkienin ihailijana isäni halusi ehdottomasti lukea minulle Taru sormusten herrasta kirjan. Minua ei hirveästi huvittanut kuunnella, ja olenkin saanut usein kuulla siitä, miten nukahdin kesken jännittävän Pelennorin kenttien taistelun. Hyvä on, en osannut sillon arvostaa tätä trilogiaa, mutta nykyään omistan sekä kirjan että elokuvat, jotka olen nähnyt tuhat kertaa. Piti laittaa tuo yläpuolella oleva kohtaus tännekkin, sillä Pippin on kyllä yksi suosikeistani. Elokuvassa vielä kirjaakin hauskempi hahmo. Kuulemma minussa on paljon samaa kuin Pippinissä...? Jaa-a.

kuvat weheartit

J.K Rowlingin Harry Potter-sarja

Tämä oli toinen niistä kirjoista, joita isäni luki minulle pienenä. Muistan olleeni aika vastahakoinen (tässäkin) kuuntelemaan, ja ensimmäinen luku Harry Potter ja viisasten kivestä meni aika lailla nukkuen. Tämän ensimmäisen osan jälkeen luin kuitenkin jo toisen osan itse (sekä kaikki ne viisi seuraavaa), ja siitä se oma innostus lukemiseen taisikin lähteä. Ilman Harry Potteria elämäni olisi kyllä ihan erilaista... ;) 

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Anna Karenina

Ihan alkuun yksi kysymys. Miksei kukaan varoittaut kirjan todella onnettomasta lopusta? Sain kuulla siitä hetkeä ennen kirjan aloittamista, mikä oli tietysti jo liian myöhäistä. Hitsi.

kuvat weheartista

Pidän kirjoista, jotka tapahtuvat menneisyydessä. Siksipä Anna Karenina oli loisto valinta tähän, sijoittuuhan se 1800-luvun Venäjälle, jossa päästään sisälle seurapiirien salattuun maailmaan. Kuten jo haaste-postauksessa sanoin, paljoa en tiennyt tästä kirjasta ennen. Siksipä lähdin lukemaan kirjaa hieman sekalaisin ajatuksin, toisaalta minua harmitti lopun tuleva tragiikka, toisaalta olin innoissani, sillä olin kuullut ystävältäni että hän oli täysin rakastunut tähän teokseen. 


Teos kertoo Anna Kareninasta, kauniista ja ihaillusta ministeriön päälikön vaimosta, joka on naimisissa kunnollisen, mutta tylsähkön Aleksei Kareninin kanssa. Kaikki muuttuu, kun Anna tulee veljensä Stepanin ja tämän vaimon Dollyn luokse vierailulle Moskovaan. Tanssiaisissa kreivi Vronski, joka on osittanut paljon huomiotaan nuorelle Kittylle, rakastuukin Annaan. Nämä tanssivat koko illan kahdestaan, mutta seuraavana päivänä järkyttynyt Anna päättää palata takaisin miehensä ja poikansa luokse Pietariin. Vronski matkaa samalla junalla ja tunnustaa rakkautensa hänelle. Karenina tajuaa, ettei tunne enää mitään miestään kohtaan, joka varoittaa häntä aiheuttamasta lisää juoruja. Viikkoja myöhemmin ratsastuskilpailuissa Aleksei kuitenkin huomaa Annan ilmeen Vronskin kaatuessa hevosellaan, ja tunnontuskissaan Anna kertoo miehelleen kaiken. Karenin on järkyttynyt, ja haluaa vaimonsa lopettavan suhteensa kreiviin. Anna ei kuitenkaan suostu, vaan jatkaa suhdetta. 

Samaan aikaan Levin, joka on rakastunut Kittyyn, päättää unohtaa tämän saatuaan jo kerran rukkaset. Suunnitelma kuitenkin kariutuu, kun tämä näkee rakastettunsa pitkästä aikaa. Hän kosii tätä uudestaan, Kitty vastaa myöntävästi ja he muuttavat maaseudulle. 


Aleksei huomaa Pietarissa, ettei Anna ole totellut häntä. Karenin ei halua erota, mutta ellei Anna lopeta suhdettaan Vronskiin, hän ei näe poikaansa enää ikinä. Tilanne alkaa olla jo niin sietämätön, että Aleksei ottaa yhteyttä lakimieheensä ja näyttää todisteeksi vaimonsa kirjeitä kreiville. Stepan rientää väliin, ja pyytää Alekseita kuuntelemaan Dollyä ja harkitsemaan uudelleen. Karenin pysyy päätöksessään aina siihen asti, kunnes kuulee, että Anna on kuolemassa vaikeaan synnytykseen. Aleksei antaa heille anteeksi, ja Anna synnyttää Vronskin tyttären. Sekä lapsi, että äiti selviävät. Toivuttuaan ja saatuaan kaipaamansa anteeksiannon Anna päättää lähteä kiertelemään Eurooppaa kreivinsä kanssa, koska ei kestä miestään. 

Levin saa tietää veljensä sairaudesta, ja päättää lähteä yksin hoitamaan tätä. Kitty kuitenkin puhuu itsensä mukaan matkaan, ja hän osoittautuukin suureksi avuksi. Kun hänen terveydentilansa huononee nopeasti, he saavat tietää Kittyn odottavan lasta. 


Elämä Euroopassa on Annalle mieluisaa, mutta Vronski alkaa kaivata ystäviään ja kotimaataan. He palaavat takaisin Venäjälle, jossa Vronski saa nopeasti luotua itselleen ystäväpiirin, mutta Anna jää yksin. Hän alkaa epäillä ettei kreivi rakasta häntä enään. Vronski vaatii että Anna jättäisi vihdoin miehensä (jonka kanssa on siis koko ajan ollut naimisissa) ja menisi hänen kanssaan naimisiin. Siitä alkaa mustasukkaisuuden, turhautumisen ja uskottomuusepäilyjen sarja, joka johtaa siihen, että Anna päättää heittäytyä junan alle. 

Kitty synnyttää lapsensa, ja Levin on onnellinen, kun molemmat selviävät. Nämä kolme saavat onnellisen lopun. 


Ensimmäisestä lauseesta lähtien kirja piti minut kyllä otteessaan. Alussa ahmin sivuja selvitääkseni miten Anna ja Vronski tapasivat, ja miten tilanne kehittyisi rakastavaisten ympärille. Kaikki se (ulospäin niin hohdokkaasta) seurapiirielämästä kertova osuus oli ihanaa luettavaa, ja yllätyin miten Tolstoin kirjoitustyyli oli helposti lähestyttävää, vaikkakaan en pitänyt koko ajan muuttuvista näkökulmista. Teoksen toisesta sivuoparista, Levinistä ja Kittystä, en oikein jaksanut kiinnostua. Kyllähän se siinä samalla meni, mutta odotin enemmänkin kiinnostuneena mitä Annalle ja hänen rakastetulleen kävisi. 

Kirjan puolessa välissä Annan synnyttäessä Vronskin tyttären, aloin jotenkin ahdistua tilanteen saamista käänteistä. Annan seurattua sydäntään, hänen asemansa alkoi tietysti samalla huonontua seurapiireissä. Tämä alkoi näkyä hänen mielenterveydessään, ja kirjan loppupuoli onkin täynnä Annan epävarmuutta, tuskaa, yhteiskunnan ja seurapiirien julmuutta, sekä tilanteen vaikeutta näiden kolmen ihmisen välillä. Olin pariinkin otteeseen tässä vaiheessa valmis lopettamaan lukemisen siihen kun aloin todella ahdistua. Päätin kuitenkin saada kirjan valmiiksi vielä samana iltana, joten jatkoin sinnikkäästi lukemista. Lopun traagisuus tuli minulle yllätyksenä, sillä kuten esimerkiksi Tuulen viemää-kirjassa, he "vain" eroavat, mutta kumpikaan ei kuitenkaan kuole. Tässä Annan päätös "päättää kaikki" juna-asemalla, on niin lopullinen ja kamala. Kirjassa selviää, että Vronski rakastaa Annaa kaikesta huolimatta, ja on todella järkyttynyt ja onneton Annan ratkaisusta. Onneksi kuitenkin Levinin ja Kittyn suhde päättyy onnellisesti, vaikka heidän rakkaustarinansa alku ei ollutkaan niin lupaava. 


Suosittelen kirjaa kyllä niille, jota tykkäävät lukea erilaisia historiallisia kertomuksia, jopa onnettomasti päättyviä. Teoshan oli yllättävän hyvä juonen loppupuolen ahdistavuutta lukuunottamatta. Etsiessäni weheartit-sivuilta kuvia tähän postaukseen näin aivan älyttömän upeita kuvia Keira Knightleyn asuista Anna Kareninana. Odotan siis kaikesta huolimatta tammikuussa teattereihin ilmestyvää elokuvaa ihan innoissani. Keskityn sitten vaikka vain siihen pukuloistoon ja tunnelmaan, jos juoni alkaa taas ahdistaa ;)