perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kaunotar ja hirviö

Javier Torresin uusin taidonnäyte Kaunotar ja hirviö sai kantaesityksensä helmikuun lopussa. Myös viime kevään Prinsessa ruusunen  hänen käsialaansa.  Vaikka en siitä niin pitänytkään, odotin silti ihan mielenkiinnolla Kaunotarta ja hirviötä.

Kuva täältä.

(Huom! Juonenpaljastuksia) 

Tajusin, etten ole tainnut lukea alkuperäistä satua kaunottaresta ja hirviöstä, ainoastaan Disneyn version. Baletti kuitenkin myötäilee tuttua tarinaa: itsekäs prinssi muuttuu hirviöksi haltijan (Oopperan ohjelmalehtisessä puhutaan noidasta) rangaistuksena. Vanha kauppias erehtyy matkalla kotiinsa leikkaamaan hirviön ruusun, mistä tämä suuttuu ja vaatii kauppiasta lähettämään tyttärensä luokseen. Niinpä Belle lähetetään matkaan.

Hirviön linnassa tyttö tapaa taikahahmoja, joiden kanssa hän ystävystyy heti. Belle tapaa myös itse Hirviön, joka kosii häntä, mutta Belle kieltäytyy. Pikku hiljaa nämä kaksi kuitenkin ystävystyvät. Vietettyään vuoden Hirviön luona Belle saa kirjeen kotoaan, jossa kerrotaan hänen isänsä olevan sairaana. Hirviö antaa tytön lähteä, mutta sanoo kuolevansa jos hän ei palaa.

Isä paranee, mutta siskot eivät päästä Bellea palaamaan takaisin Hirviön luokse. Tämä saa kuitenkin tietää että Hirviö on sairaana ja kiiruhtaa tämän luokse. Hirviö makaa linnansa puutarhassa voimattomana. Belle tunnustaa rakkautensa ja kertoo haluavansa mennä hänen kanssaan naimisiin. Lumous raukeaa ja he elävät onnelisina elämänsä loppuun asti.


Näytöksestä huomasi, että se oli ensimmäinen esityskerta, sillä illan aikana tapahtui pieni kaatuminen sun muuta haparointia. Varmasti asia korjaantuu näytösten myötä. Välillä ympäri salia kuului ihme supinaa joka häiritsi keskittymiskykyäni. Ystäväni kertoi myöhemmin sattuneensa lapsia täynnä olevaan esitykseen, jossa hänen takanaan olevat lapset olivat jutelleet koko näytöksen ajan. Tuntui, että ensimmäinen näytös meni todella hitaasti, ja tarinan juonenkäänteitä seurattiin tarkasti. Toinen näytös taas meni todella nopeasti, ja jäimme ihmettelemään, mitä näytöksessä oikein tapahtui. Suosittelen siis ostamaan/lainaamaan ohjelmalehtisen, sillä muuten voi olla vähän vaikea seurata tapahtumia. Kuulin tutuiltamme myös, että balettia oli jopa karsittu jonkin verran ohjelmalehtisen juonesta.

Kuvat täältä. 
 
Helsingin Sanomat kehui heti sunnuntaina balettia maasta taivaisiin. Vaikka baletti oli kaunis (ah ne puutarhan lavasteet ja henkilöiden puvut!), esitys ei ainakaan omalla kohdallani kestäisi toista katselukertaa. Lapsille varmasti sopivat hyvin massiiviset joukkokohtaukset ja -henkilöt, minua ne alkoivat kyllästyttää. (Totta kai, onhan tämä lasten baletti). Tekniikoista en pysty sanomaan mitään erityistä, mutta pääparista Michal Krcmárinin esiintyminen oli hienoa. Pikkuhirviönä esiintynyt Colin Jacobs oli kutenkin illan suosikkini.


Kaunotar ja hirviö / Kansallisooppera
21.2.2014-5.4.2014
Lisätietoa ja liput täältä.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Viides syyskuuta

Minulta usein kysytään että miten olen päätynyt pitämään kulttuuriblogia. Naurahdan ja mietin hetken. Täytyy myöntää että itsellenikin se on täysi arvoitus, mutta nykyään on jo vaikeaa kuvitella elämää ilman tätä. Se vain tapahtui niin salakavalasti.

Keväällä 2011 vanhempani tutkivat Oopperan seuraavan kauden ohjelmistoa ja näkivät Richard Wagnerin Ring-tetralogian tulevan syksyllä Suomeen. Minä, joka olin käynyt siihen aikaan oopperassa tyyliin pari kertaa (ja nekin kovan painostuksen alaisena), en ollut yhtään kiinnostunut, vaikka lapsena olinkin kuunnellut niitä satunnaisesti LP-levyiltä. Sain kuulla lauseita kuten "vuosisadan teos", "tämä sinun on nähtävä" ja "Wagnerin parhaimmistoa". Äitini oli vähän huolissaan siitä että miten tytär, jolla tuntuu aina olevan vaikeuksia istua paikallaan pidempään kuin 10 minuuttia, jaksaa istua Wagnerin 6 tunnin oopperassa kertaa neljä.



Vastahakoisesti suostuin koko touhuun, ja töiden jälkeen paniikki mitä ihmettä oopperaan pitää laittaa päälle. (Tämä tuntuu yhä olevan suuri kysymys katsojille). Muistan Reinin kulta -osasta hyvin vähän, mutta ainakin se oli pehmeämpi alku tetralogiaan "vain" parin tunnin kestollaan. Mieleeni on kuitenkin jäänyt vieressä istuneen vanhemman rouvashenkilön hajuvesi, ja kun sen nykyään haistan uudelleen jossain, palaan ajassa taaksepäin juurikin siihen tilanteeseen.

Toisessa osassa, Vakyriassa, olin ehkä hieman kiinnostuneempi. Varsinkin Lilli Paasikivi teki minuun lähtemättömän vaikutuksen Frickan roolissaan. Myöskin Jyrki Anttila, Esa Ruuttunen, Catherine Foster ja Terje Stensvold ovat jääneet hyvin mieleeni tästä. Vakyyrian lopussa Ylijumala Wotan nukuttaa tyttärenäs uneen ja saartaa tämän vuoren huipulle tulikehällä. Isäni olikin siis pakko päästä heittämään tutullen että "Valkyyria on loistava isä-tytär ooppera, tämä on varoittava esimerkki mitä käy jos tytär ei tottele".

Kuvat weheartit

Kolmasosa, Siegfried, jäi minulta näkemättä kun isäni lähti työmatkalle ja he menivät siskoni kanssa sen edellisellä viikolla katsomaan. Se ehkä hieman harmittaa, mutta toivottavasti produktio palaa taas suomeen (vink vink) niin sitten näen myös tämän. Neljäs ja viimeinen osa, Jumalten tuho, oli varmaan sitten viimeinen niitti kulttuuri-innostuksen synnyssä. Juoneltaan tämä tetralogia on hyvin samantyylinen kuin J.R.R Tolkienin Taru Sormusten Herrasta, mikä on auttanut, samoin Wagnerin mukaansatempaava ja hyvin mahtipontinen musiikki. Nykyään kun kuuntelen klassista musiikkia, tunnistan jo ensi sävelmistä alkaen jos se on Wagneria.

Idea tähän blogiin ei lähtenyt heti. Kuulemma Ringin jälkeen halusin enemmän lähteä oopperaan, (en siis niinkään balettiin, mikä on vähän hassua) ja sen jälkeen teattereihin, taidenäyttelyihin sun muihin. Huomasin että tämä tuntui omalta jutulta. Seuraavana keväänä tutustuin muotiblogeihin enemmän ja sieltä taisi tulla kipinä omaan blogiin. Ja tässä sitä ollaan ;)