Jenufa

Pari vuotta sitten Kansallisooppera esitti Karita Mattila tähdittämän Tapaus Makropuloksen. Painotin silloin isälleni, että tämä on pakko nähdä, kun en ikinä ole nähnyt yhtäkään Karita Mattilan oopperaa. Painostusta ei ollut ilmeisesti tarpeeksi, sillä liput ehtivät loppua. Viime syksynä olin sitten aktiivisemmin liikkeellä, ja tällä kertaa saimme kuin saimmekin liput Jenufaan. Jes!

Tarinana Jenufa on rankka. Jenufan (Karita Mattila) rakastettu Steva (Jyrki Anttila) saattaa hänet raskaaksi, muttei ole valmis ottamaan vastuuta ja menemään naimisiin tämän kanssa. Samaan aikaan myös Stevan ujo veli Laca (Jorma Silvasti) on rakastunut Jenufaan, mutta ylpeä nainen torjuu hänet, mistä Laca suuttuu ja viiltää häntä kasvoihin. Synnytettyään salaa Stevan pojan, Jenufan kasvattiäiti Kostelnička (Päivi Nisula) päättää puuttua tyttärensä elämään hukuttamalla lapsen. Kun Steva on kihlannut kylätuomarin tyttären Karolkan (Hanna Rantanen), lapsi on kuollut, murtuneelle Jenufalle ei jää muuta vaihtoehtoa kun mennä naimisiin Lacanan kanssa.

Hääseremonian alkaessa kyläläiset kokoontuvat hääparin ympärille. Myös Steva ja Karloka ovat paikalla. Yhtäkkiä kuuluu huuto, joku on löytänyt pienen vauvan ruumiin jään alta. Murhasta syytetään heti Jenufaa, mutta omatunnon painama Kostelnička tunnustaa tekonsa ja kaikkien yllätykseksi Jenufa antaa hänelle anteeksi. Tämän jälkeen Jenufa kysyy Lacalta haluaako tämä enää sitoutua häneen. Laca vastaa kyllä.

Turhaan ei Karita Mattilaa ole kehuttu, hän loisti illan esityksessä karismallaan ja vahvalla äänellään. Myös velipuolina esiintyneet Jyrki Anttila sekä Jorma Slvasti tekivät vahvat roolisuoritukset. Sari Nordqvist oli hyvin nuorehko isoäiti, mutta ihan toimiva. Hyvin pelkistetyllä lavastuksella oli ilmeisesti sybolisempi puoli, jonka tajuamiseen tarvitsimme tuttaviemme analyysia, haha. No, aina sitä oppii.

Olin etukäteen vähän miettinyt miltäköhän tsekki kuulostaa laulettuna, kun tosiaan itäeurooppalaiset kielet eivät ole vahvuuksiani. En ole tainnut ennen käydä tsekkiläisessä oopperassa, joten olin iloinen kun laulut kuulostivat hyviltä. Mielestäni on aina parempi, että teoksen kieli ei tule "liikaa" esiin laulun seasta, vaan sulautuu musiikkiin. Juonen aihe oli rankka, mutta onneksi loppu oli jotenkin toiveikas. (Tästä aina iso plussa, oopperat tuppaavat olemaan liian traagisia!) Ooppera oli ehdottomasti yksi parhaimmista joita olen vähään aikaan nähnyt.