keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Balettigaala Lastensairaalan 2017 hyväksi

Gaalasta on jo kulunut yli kuukausi, mutta ajattelin silti palata näihin tunnelmiin. Oli hauska ilta hyvässä seurassa! Uskoakseni tulevissa Kenneth & Friends -gaaloissa on ainakin jotain samanlaisuutta. Molemmissa nimittäin puhuttiin klassisista ja nykytanssiteoksista.

Kuva täältä.

Kiinnitin huomiota siihen, että ohjelmassa oli paljon lempisäveltäjieni teoksia: Tsaikovskia, Prokofjevia, Rimski-Korsakovia sekä Minkusta. Erityisesti Joutsenlammen sekä Scheherazaden pas de deuxit olivat upeat. Olen useasti kehunut Tiina Myllymäkeä, minkä vuoksi olenkin ollut harmissani kun häntä ei ole aikoihin näkynyt. Balettigaalassa hänellä oli onneksi pien rooli, mutta rooli kuitenkin!

Tavalliseen tapaani olin ehkä vähän skeptinen nykytanssiteosten suhteen, mutta Colors oli todella hauska. Yleisö taisi nauraakin esitykselle ja mikä parasta, Tikkurila Oy sponsoroi maalit uuteen Lastenisaraalaan. Eikä Jorma Uotisen Pathetiquekaan mikään hullumpi ollut. Myös Lumikuningattaren saunakohtaus kirvoitti naurua yleisössä. Ystäväni on jo pitkään yrittänyt saada lippuja tuohon balettiin, mutta liput menevät alta aikayksikön. Kun uudet liput tulevat myyntiin, pitää siis olla nopeana, haha.

Kenneth & Friends / Kansallisooppera
23.5 & 24.5.2014
Oopperan sivuilta lisätietoa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)