perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kaunotar ja hirviö

Javier Torresin uusin taidonnäyte Kaunotar ja hirviö sai kantaesityksensä helmikuun lopussa. Myös viime kevään Prinsessa ruusunen  hänen käsialaansa.  Vaikka en siitä niin pitänytkään, odotin silti ihan mielenkiinnolla Kaunotarta ja hirviötä.

Kuva täältä.

(Huom! Juonenpaljastuksia) 

Tajusin, etten ole tainnut lukea alkuperäistä satua kaunottaresta ja hirviöstä, ainoastaan Disneyn version. Baletti kuitenkin myötäilee tuttua tarinaa: itsekäs prinssi muuttuu hirviöksi haltijan (Oopperan ohjelmalehtisessä puhutaan noidasta) rangaistuksena. Vanha kauppias erehtyy matkalla kotiinsa leikkaamaan hirviön ruusun, mistä tämä suuttuu ja vaatii kauppiasta lähettämään tyttärensä luokseen. Niinpä Belle lähetetään matkaan.

Hirviön linnassa tyttö tapaa taikahahmoja, joiden kanssa hän ystävystyy heti. Belle tapaa myös itse Hirviön, joka kosii häntä, mutta Belle kieltäytyy. Pikku hiljaa nämä kaksi kuitenkin ystävystyvät. Vietettyään vuoden Hirviön luona Belle saa kirjeen kotoaan, jossa kerrotaan hänen isänsä olevan sairaana. Hirviö antaa tytön lähteä, mutta sanoo kuolevansa jos hän ei palaa.

Isä paranee, mutta siskot eivät päästä Bellea palaamaan takaisin Hirviön luokse. Tämä saa kuitenkin tietää että Hirviö on sairaana ja kiiruhtaa tämän luokse. Hirviö makaa linnansa puutarhassa voimattomana. Belle tunnustaa rakkautensa ja kertoo haluavansa mennä hänen kanssaan naimisiin. Lumous raukeaa ja he elävät onnelisina elämänsä loppuun asti.


Näytöksestä huomasi, että se oli ensimmäinen esityskerta, sillä illan aikana tapahtui pieni kaatuminen sun muuta haparointia. Varmasti asia korjaantuu näytösten myötä. Välillä ympäri salia kuului ihme supinaa joka häiritsi keskittymiskykyäni. Ystäväni kertoi myöhemmin sattuneensa lapsia täynnä olevaan esitykseen, jossa hänen takanaan olevat lapset olivat jutelleet koko näytöksen ajan. Tuntui, että ensimmäinen näytös meni todella hitaasti, ja tarinan juonenkäänteitä seurattiin tarkasti. Toinen näytös taas meni todella nopeasti, ja jäimme ihmettelemään, mitä näytöksessä oikein tapahtui. Suosittelen siis ostamaan/lainaamaan ohjelmalehtisen, sillä muuten voi olla vähän vaikea seurata tapahtumia. Kuulin tutuiltamme myös, että balettia oli jopa karsittu jonkin verran ohjelmalehtisen juonesta.

Kuvat täältä. 
 
Helsingin Sanomat kehui heti sunnuntaina balettia maasta taivaisiin. Vaikka baletti oli kaunis (ah ne puutarhan lavasteet ja henkilöiden puvut!), esitys ei ainakaan omalla kohdallani kestäisi toista katselukertaa. Lapsille varmasti sopivat hyvin massiiviset joukkokohtaukset ja -henkilöt, minua ne alkoivat kyllästyttää. (Totta kai, onhan tämä lasten baletti). Tekniikoista en pysty sanomaan mitään erityistä, mutta pääparista Michal Krcmárinin esiintyminen oli hienoa. Pikkuhirviönä esiintynyt Colin Jacobs oli kutenkin illan suosikkini.


Kaunotar ja hirviö / Kansallisooppera
21.2.2014-5.4.2014
Lisätietoa ja liput täältä.

4 kommenttia:

  1. Voi sinua onnekasta, joka pääsi katsomaan tätä! Itse katselin Kansallisbaletin sivuilta alkuvuodesta hieman tätä Kaunotar ja hirviö -balettia ja hieman haaveilin, jos menisin katsomaan. Mutta luulen, että varmaan jää välistä, mutta eihän sitä tiedä :) Balettiliput ovat niin kalliita, ja siihen vielä päälle junamatkat Turusta...

    Tykkään ihan hirveästi Kaunottaren ja hirviön tarinasta. Se on niin kaunis ja romanttinen! :)

    VastaaPoista
  2. Hitsi, kannattaa ehdottomasti mennä! Saman päivän näytöksiin voi saada lippuja 10€ ja yläparvilla liput on tietysti muuten halvempia sekä niistä saa opiskelija ym alennukset :) Itsekkin jotenkin ihastun siihen itse tarinaan enemmän kun vuokrasin Disneyn Kaunotar ja hirviö DVDn, siitä tuli uusi lempparini, haha!

    VastaaPoista
  3. Minua kyllä vähän harmittaa että tämä meni ihan sivusuun. Kaunotar ja Hirviö on Disney-suosikkejani, mutta myös alkuperäinen satu on tuttu. Näytökset vain olivat jo täynnä siinä vaiheessa kun havahduin ja lisänäytöspäivällekin onnistuin ostamaan liput toiseen teatteriesitykseen. Josko sitä syksyllä pääsisi.. :)

    Mutta ihana oli lukea sinun juttusi tästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla :) Luulisin että näin yleisömenestynyt baletti saisi jatkoa myös ensi kaudella! Kunhan Oopperan ohjelmisto tulee myyntiin, infoan täälläkin :D

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)