Kuten jo tuossa mainitsinkin, toukokuun loppu meni yhdessä
vilauksessa. Yksi syy tähän oli huikean kulttuurikauden päätös, jonka kruunasivat
kaksi balettia sekä ooppera. Vuorossa oli Tshaikovskin Prinsessa Ruusunen, jota
odotin kevään Joutsenlampi-pettymyksen jälkeen taas innolla.
"Hän käy taistelua pelon ja rakkauden välillä",
kertoo koreografian toteuttanut Javier Torres Kansallisoopperan sivuilla.
"Auroran pelastaa lopulta hänen antautumisensa rakkauteen."
Tarina on varmasti kaikille tuttu. Sitä on ehkäpä lapsena
tullut kuunneltua isän iltasatuna tai paraikaa luetaan omille pienokaisille.
Tunnetumpi kirjallinen alkuteos lienee Grimmin veljesten satu, jonka pohjalta
on myös tehty Disney-elokuva. Tämä on se ns. lastenversio. Toinen versio on
Perrault'n tarina, joka ei lopukaan Grimmin tavoin prinsessan ja prinssin
häihin vaan jatkuu niistä eteenpäin.
Ruusunen saa kaksi lasta, Auroran ja Päivän. Pian lasten syntymän jälkeen käy
ilmi, että prinssin äiti onkin syöjätär, joka rakastaa syödä pikkulapsia. Kun
kuningatar saa tietää lapsenlapsistaan, hän pyytää palvelijaa teurastamaan
Auroran ja hieman myöhemmin myös Päivän. Palvelija kuitenkin piilottaa lapset
ja teurastaa karitsan ja vuohen tarjoten ne kuningattarelle tämän
lapsenlapsina.
Myöhemmin kuningatar haluaa myös Prinsessa Ruususen, joka on
vaipunut suureen suruun luultuaan lapsiensa kuolleen. Silloin palvelija
tunnustaa kaikille tekosensa, mistä suuttuneena kuningatar käskee tuoda sammion
täynnä myrkyllisiä eläimiä kuninkaanlinnaan. Sinne hän aikoo prinssin poissa ollessa
heittää sekä prinsessan että tämän lapset ja tottelemattoman palvelijan.
Prinssi kuitenkin saapuu takaisin aikaisemmin kuin piti, ja tästä säikähtyneenä
kuningatar hyppääkin itse altaaseen.
Olinkin hieman ihmeissäni, kun luin Wikipediasta Tshaikovskin
tehneet baletin juuri Perrault'n pohjalta.. Javier Torresin baletti ei
nimittäin pohjautunut samaan versioon, mikä tosin oli vain hyvä asia. En ole
ikinä pitänyt Perrault'n synkästä versiosta, mikä tosin johtuu siitä, että olen
nähnyt juuri Grimmin versioon pohjautuneen Prinsessa Ruususen. Joidenkin mielestä
se on kuitenkin "väärä" versio, ja lasten tulisi mieluummin lukea
Perrault'n tarina. Tästä olen täysin eri mieltä. Miksi ei lapsena saisi
unelmoida prinsessoista ja prinsseistä ja onnellisista lopuista? Miksi
onnellinen satu pitäisi pilata syöjättärellä? Eikö se ole juuri lapsuuden idea,
ettei tarvitse murehtia aikuisten asioista? Tästä voisin jatkaa vielä vaikka
kuinka kauan, mutta ehkä tähän on hyvä lopettaa.
Paikalle oli saapunut suuri määrä lapsiperheitä, mistä olin
tietysti iloinen, kun olen juuri toivonut että saataisiin nuorempaa väkeä
Kansallisoopperaan. Olivat niin suloisia ilmestyksiä röyhelö- ja prinsessapuvut
päällään! Mutta ai että, millainen melu heistä lähti! Minut ainakin olikasvatettu
olemaan hiljaa kun esitys alkaa, mutta ilmeisesti nykyään ei taideta näin
tehdä. Pienen supattelun ymmärrän, lapsilla on tunnetusti vaikea istua
aloillaan pitkään. Tästä ei ollut nyt kyse, vaan todella rauhattomasta
yleisöstä, minkä takia en pystynyt nauttimaan illasta niin paljon kuin olisin
toivonut.
Baletti alkoi lavalle heijastetulla tekstillä, joka toimi ns.
johdatona. Idea ja toteutus oli hyvin onnistunut. Lavastuksesta pidin muutenkin
paljon, yksinkertaisuus oli valttia tälläkin kertaa. Varsinkin kuninkaanlinna
oli saatu luotua upeaksi ilmestykseksi. Ihmettelin vain (ylläolevan kuvan) ”Buddha-patsasta”:
mitähän se yritti esittää? Tässä tullaankin sitten siihen, miten aina prinsessasaduissa
eletään "ihmeellisen kauniissa valtakunnissa" joissa ilmeisesti
saattaa olla minkälaisia random-patsaita tahansa. Itselleni tuosta tuli vain
mieleen itämainen taide.
Prinsessa Ruusunen (Edita Rauserová) ja prinssi Désiré
(Andrew Bowman) eivät mielestäni olleet paras valinta pääosan rooleihin. Suurin
osa muistakin päärooleista oli ulkomaalaisten esittämiä, mitä kovasti
ihmettelen kun meilläkin on niin ihania kotimaisia tanssijoita. Rupesinkin
laskeskelemaan että näin viimeksi Tiina Myllymäen viime syksynä! Ja tähän
väliin täytyy huomauttaa, etten todellakaan hauku näitä huonoiksi tanssijoiksi,
heiltä vain puuttui minusta rooleihin tarvittava karisma ja säteily.
Varsinkaan joukkokohtauksissa ei pystytty pysymään samassa
tahdissa, vaikkakin paremmin kuin taannoisessa Joutsenlammessa. Eräässä
kohtauksessa yksi tanssijoista kaatui. Yleisöstä ei tosin kuulunut kohahdusta,
joten ehkä se oli tarkoitus. Greve istui yleisössä, ja tästä saimmekin hauskoja
pohdintoja siitä, miten hän ehkä tarkkaili penkistään "kirjoittaen ylös
ketkä olivat onnistujia ja ketkä eivät." Mikäli kaatuminen oli vahinko, se
oli minulle ensimmäinen kerta; isälleni edellinen kerta oli Joutsenlampi 1982.
Ihmettelin hieman viimeisen näytöksen kohtausta, jossa
prinssi raivaa tiensä Prinsessa Ruususen luokse herättääkseen tämän unesta.
Prinssin ei tarvinnut taistella juuri lainkaan Carabossen (Maki Nakagawa &
Antti Keinänen) ennen kuin hän jo voitti ja pääsi prinsessan luokse. Jos tätä nyt
vertaa Greven Lumikuningattareen, jossa hyvien ja pahojen välillä käytiin
kunnon tulinen taistelu, jää vain pohtimaan että eipä ollut vaikeaa! Mietin
myös miksi pahiksia oli kaksi? En ole ikinä kuullut (tai tiennyt) että näin
olisi alkuperäisessä kirjallisuudessa, joten tämä taitaa olla Torresin omaa
keksintöä. Itse ainakin menin hieman hämilleni esityksessä, kun Carabosseja oli
kahdenlaisia.
Esitystä piristi Grazia eli ilon haltijatar (Sara Saviola)
joka on ilmeisesti Javier Torresin itse luoma hahmo. Sara itse kommentoi
hahmoaan Facebookissa näin: "Ainakin minulle Grazia on kommentti
balettimaailman joskus yksipuolista ulkonäköihannetta vastaan. Pyöreässä
vartalossa esitetty liike voi näyttää esteettiseltä riittävän taidon myötä ihan
yhtä hyvän kuin laihan. Hahmona Grazia tosin on koominen ollessaan
yltäkylläisen täynnä iloa, onnea ja rakkautta, kuin humalassa elämän
ihanuudesta. Joten koomisuus ainakaan minulle esiintyjänä ei liity hahmon
ulkomuotoon."
Kuten Kansallisbaletin kesäkiertueesta kirjoitin, pohdin aluksi
Sireenihaltijattaren (Mai Komori) kohdalla, olenko vahingossa tullutkin
Joutsenlampi-balettiin. Värimaailma ja materiaali olivat hyvin lähellä
Joutsenlammen puvustusta, ehkä hieman liikaakin. Muutenkaan puvustus ei
mielestäni ollut kaikissa kohdissa täysin onnistunut. Pikemminkin niiden
esiintyjien asut, jotka eivät tanssineet, olivat parempia kuin tanssivien.
Poikkeuksena Prinsessa Ruusunen, jonka asut näyttivät hienoilta
Yksi syy, minkä vuoksi odotin tätä balettia oli Tshaikovskin
musiikki. Ehkä en ollut kuunnellut tarpeeksi ennen esitystä kohtauksen
musiikkeja, tai sitten se ei vain ollut yhtä tarttuvaa kuin Joutsenlammessa. Mutta
joka tapauksessa pidin musiikista todella paljon. Tshaikovski vetoaa minuun
aina!
Koreografina tosiaan toimi
meksikolainen entinen Kansallisbaletin tanssija Javier Torres, joka oli
toteuttanut myös kevään Joutsenlammen. Hänen omat tulkintansa ja lisäyksensä ovat ehkä syynä
siihen, ettei kumpikaan baletti täysin iskenyt minuun, vaikka niin kovasti
odotin niitä. Odotukset taisivat olla liian kovat!
Lapsiperheillä tuntui olevan hauskaa, ja voinkin heille
(sekä vähemmän kriittisille baletin harrastajille) suositella tätä lämpimästi.
Baletin kesto on 2h 25minuuttia. Esitykset jatkuvat vielä syksyyn, joten
kannattaa olla nopeasti liikkeellä!
Prinsessa Ruusunen/Kansallisooppera