Meitä oli kaksi

Ihan alkuun täytyy todeta, että tämän kirjan osalta lukuhaaste oli todella vaikea henkilökohtaisista syistä. Moneen kertaan olin lähellä jättää kirjan kesken, mutta minähän en ole mikään luovuttaja, ja niin sain kirjan luettua! Varmaan sekin auttoi, että kirja oli niin lyhyt.

Kirja on Tuija Wuori-Tabermannin kertomus siitä, mitä tapahtuu kun puolisoa ei enää ole: luopumisesta ja surutyöstä Tabermannin runoilla höystettynä. Tässä katkelma kirjan takakannesta:

"Ei elämä kuolemaan pääty, sanot, kun taas kerran puhumme siitä. Tämä, maanpäällinen, silmin havaittava, on vain pieni välivaihe, kunnes matka jatkuu. Jokaisen kohdalla sen pituus on määrätty jo syntymähtkellä. Sitä vastaan on turha kapinoida. Kun aika on tullut, on vain hyväksyttävä se. Päästettävä irti." - Tuija Wuori-Tabermann

kuva lehtipisteen sivulta

En tiennyt kirjasta etukäteen mitään, joten sen aiheuttama liikutus pääsi yllättämään. Näin läheltä käsitelty kuolema on minulle herkkänä ihmisenä vaikea aihe. Siskoni kuitenkin sai minut reipastumaan ja jatkamaan kirjan lukemista.

En ole tutustunut sen enempää Tabermanniin, mitä nyt pienempänä katsottiin Uutisvuotoa aktiivisesti, joten kysymykseen siitä, vastaavatko kirja ja julkisuudessa nähty persoona toisiaan on vaikea antaa vastausta. Teos on kuitenkin omanlaisensa selviytymisopas läheisensä menettäneille, sillä kirja perustuu Wuori-Tabermannin omiin kokemuksiin ja neuvoihin, vaikkakaan hän ei varsinaisesti esiinny kirjan päähenkilönä. Hieman piristystä kirjaan toivat Tabermannien herkät muistot yhteisistä onnenpäivistä ja -hetkistä, sekä miehen julkaistut ja julkaisemattomat runot jokaisen kappaleen alussa.

Kirja tuli luettua, mistä olen ylpeä. Varsinkin kun jo aikaisemmin olen puhunut siitä miten vähän luen suomalaista kirjallisuutta. Varmasti tulen lukemaan muitakin suomalaisten kirjailijoiden kirjoja, mutta ainakin näin aluksi enemmänkin kaunokirjallisuutta. Kiinnostukseni kotimaisiin kirjoihin on selvästi noussut viimeisten puolen vuoden aikana!

”Teimme ehdottoman selväksi toisillemme

että joka tänne jää

toisen jälkeen

sulkemaan ovia

ei yhteisestä rakkaudestamme

jätä pisaraakaan jakamatta,

levittää ympärilleen

kuin kirsikankukkia tuuleen

yhteistä rakkautta

joka ei muutu tomuksi

vaan kukkii yöt, tuulet, talvet

muina miehinä

niin kuin ei olisi koskaan

kuolemasta kuullutkaan” – Tommy Tabermann