perjantai 8. kesäkuuta 2012

Helsingin Kansainvälinen Balettikilpailu - Gaala

Gaalaa vaille valmis. Kisat on nyt käyty. mutta parhaar palat, sekä palkintojen jako oli vielä näkemättä. Olin saanut houkuteltua ystäväni mukaan kerrankin, ja siksi se oli kaksin verroin hauskempaa.

Yhtenä kilpailun yhteistyökumppanina toiminut Fazer jakoi Geisha suklaata lämpiössä. Nam!


Välierät, sekä finaalin juontanut Timo Sokura löytyi myös yleisön joukosta. Torstain gaalan juontaneet entinen huipputanssija Minna Tervamäki, ja Jorma Uotinen jaksoivat vetää vielä huumoria jo alkuerissä naurattaneista koreografista Marius Petipasta, ja säveltäjä Ludwig Minkuksesta. 



Väliajalla päätimme hieman kierrellä eri kerroksissa, ja löysimme erään kilpailijan henkilökortin, joka kuului tsekkiläiselle juniori tanssijalle Vaclav Lamparterille. Kävi myös ilmi, että hän jutteli aivan meidön vieressä jonkun tuttavansa kanssa!


Vaikka itse emme syöneet mitään väliaika herkkuja, muut näyttivät nauttivan omistaan. Toiselta parvelta otettu kuva lämpiössä syöneistä ihmisistä.



Vasta väliajan jälkeen julkaistiin kilpailun voittajat, ja jaettiin palkinnot. Toisin kuin olin luullut, junioreista palkittiin ensin kolme parasta miestä, sitten kolme parasta naista, ja samoin senioreista. Kaikkien näiden jälkeen julkaistiin koko kilpailun voittaja, Gloria Grand Prixin voittanut! 

Juniori misten voittaja oli juuri se, jonka toivoinkin, Tayu He, Kiina. Toisen palkinnon voitti italialainen  Gabriele Frola, jonka esityksen näin vasta gaalassa, mutta josta vakuutuin heti sen jälkeen! Muista 
junioreista en osaa sen enempää sanoa näkemystäni olivatko he parhaita vai eivät.


Ruichen Sun (liikekieli.com)

Seniori miehistä kukaan ei voittanut omaa sarjaansa, sillä sekä kiinalaien Ruichen Sun, että kuubalainen Rodrigo Almarales tulivat toiseksi. Romanialainen Andrei Cozlac tuli kolmanneksi.
                                      

Oma suosikkini, suomalainen (totta kai) Maria Baranova sijoittui toiseksi! Jes. Kolmanneksi tuli valko-venäläinen Ekaterina Oleynik, josta puhuinkin finaali-postauksessa. Olen hänen sijoituksestaan ehkä hieman ihmeissäni, mutta kuten sanottu, tuomarit varmasti osaavat asiansa. Naisten sarjan voittajasta ei tarvitse edes puhua, sillä jo ensimmäisestä kisapäivästä alkaen hehkuttamani filippiiniläinen Candice Adea voitti. Hän veti ihan mahtavan esityksen gaalassa, joten voitto meni oikeaan osoitteeseen! Glorian Grand Prix voitto meni kiinalaiselle Yun Wangille. 




Yhteistyökumppani Fazer jakoi ulko-ovilla paperipusseja. Mukava yllätys tällaiselle herkkusuulle !




Paperikassin sisältä paljastui Gloria lehti sekä sydämenmuotoinen Geisha-rasia. Hyvä tapa päättää kilpailu, sanoisinko. Tuntuu vain hieman tyhjältä, kun kisat on nyt käyty, ja Kansallisooppera vetäytyy kesälomille. Hienot kisat kyllä oli, ehkä 7 vuoden päästä uusiksi ! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)