tiistai 4. syyskuuta 2012

Romeo & Julia

Viime viikolla saatiin avattua minunkin osaltani Kansallisoopperan uusi kausi, kun kävimme katsomassa Romeo & Julia-baletin. Näytöksen päätteeksi annettiin myös Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer-palkinto, joka meni, ainakin omasta mielestäni oikeaan osoitteeseen, eli Tiina Myllymäelle. 


Tarina on varmasti tuttu kaikille. Romeo (roolissa Jani Talo) ja Julia (roolissa ihana Tiina Myllymäki) rakastuvat toisiinsa, vaikka suvut ovat olleet riidoissa ikuisuuden. Julian vanhemmat (Henrik Burman ja Anastasia Dunets) painostavat tytärtään menemään naimisiin Parisin (Teemu tainio) kanssa, jolloin Julia ryntää Veli Lorenzon (Tomi Blåberg) luokse, ja saa tältä yrittjuoman, joka vaivuttaa hänet uneen. Kaikki kuitenkin luulevat Julian kuolleen, jolloin Romeo surmaa itsensä tämän vierelle. Kun Julia herää, hän huomaa Romeon kuolleen, ja surmaa itsensä Romeon tikarilla.



En ole ikinä nähnyt kyseistä esitystä missään, vaikka tarina onkin tuttu selattuani pienenä isosiskoni tekemää esitelmää aiheesta. Se onkin ensimmäinen muistikuva Romeosta ja Juliasta. Oli siis mielenkiintoista nähdä ensi kertaa tarina esitettynä! Kun vielä esitykseen lisättiin lempi balleriinani, Tiina Myllymäki, niin voi sanoa että nappiin meni omalta osaltani. Hän esiintyy niin täydellisen omistautuneesti osaansa, että sitä on ilo katsella. Myöskin upeat asut, sekä musiikki tekivät elämyksestä nautinnollisempaa.

kuvat weheartit.com
Suomen Kulttuurirahaston Edvard Fazer palkinto myönnetään siis joka toinen vuosi "tanssitaidetta edistävästä suorituksesta". Palkinnon ovat edellisvuosina saaneet mm Minna Tervamäki, Jaakko Eerola, Salla Eerola,Tommi Kitti, sekä Jarkko Niininen. Baletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve oli mukana luovuttamassa palkintoa Myllymäelle, joka näytti sangen yllättyneeltä palkinnostaan. 

kuva facebook.com

Romeo & Julia
Suomen Kansallisooppera

18.8-5.9


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)