Helsingissä
on aurinkoisen kirpeitä pakkaspäiviä, mutta alan jo pikkuhiljaa haaveilla
lämpimistä kesäpäivistä. Kesääni kuuluu yleensä mökillämme rentoutumista, mutta
viime vuosina olemme heinäkuuksi ottaneet suunnaksi Savonlinnan oopperajuhlat.
Ensimmäiset oopperani kaksi vuotta sitten Savonlinnassa olivat Aida ja Lentävä hollantilainen, ja viime vuonna Macbeth sekä Lohengrin.
Kuva täältä |
Oopperajuhlien ohjelmalehtisiä 2014 jaettiin jo viime vuoden esitysten aikaan, joten aikaa tässä ainakin on ollut pohtia, mihin sitä menisi. Ohjelmassa ovat Sallisen Kullervo, Puccinin Madama Butterfly sekä Manon Lescaut, Mozartin Taikahuilu, Bizetin Carmen ja Verdin Nabucco. Itselleni ehkä vähän huonot
oopperat tulossa, sillä olen nähnyt Madama Butterflyn (josta tosin on jo jonkin aikaa), samoin Manon Lescautin balettiversiona. Carmen taas tuli nähtyä viime syksynä Oopperalla. Suomalaista oopperaa en ole vielä nähnyt, enkä myöskään taikahuilua tai Napuccoa.
Kullervo olisi sikäli hyvä
vaihtoehto, että harvemmin sitä suomalaisia oopperoita tulee nähtyä. Huomasin
myös, että esityksessä laulavat viime kesänä minuun vaikutuksen tehnyt Tuija
Knihtilä, sekä Svenska Teatterissa suuren suosion saanut Maria Ylipää. Carmen kuuluu tietysti kuuluisimpiin oopperoihin,
joten jos sitä ei nähnyt Oopperalla viime syksynä, kannattaa ehdottomasti se
tuolla kokea, samoin Taikahuilu. Manon Lescaut oli kaunis ja koskettava
balettiversiona, joten voisi olla ihan mielenkiintoista kokea se myös
oopperana. Sen musiikki kun isäni mukaan ei ole yhtään samanlainen kuin balettiversion.
Näistä itseäni kiinnostaisi tuo Verdin Nabucco. Voi tosin olla, että
perheeltäni ei löydy tarpeeksi kiinnostusta lähteä tekemään niin suurta retkeä
Savonlinnaan asti, mutta onhan tässä tosiaan vielä aikaa. Onko muilla suunnitelmia lähteä oopperajuhlille? :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)