Musiikkitalon loppiaskonsertti

 Loppiaispäivänä pääsin sitten vihdoin katsastamaan Musiikkitalon. Ainoa kokemukseni rakennuksesta oli ollut aulan läpi käveleminen ja siitäkin oli jo parisen vuotta. Arkkitehtuurisena taideteoksena se ei iskenyt minuun silloin eikä kyllä nytkään.

Koko talo oli yhtä betoniröykkiötä tummine väreineen eikä mitään keinoja tilojen pehmennykseksi ollut käytetty. Milloin päätetään taas rakentaa kauniita taloja? Isot lasi-ikkunat avarsivat onneksi käytäviä ja anniskelualuetta, mutta paikka oli minusta liian tunkkainen. Aulan katosta roikkuva taideteos oli eriskummallinen, mutta ainakin se toi jotain eloa yksinkertaiseen tilaan. Väliaikatarjoilupisteet oli sijoiteltu mielestäni hyvin jokaiselle sivulle, siitä plussaa! Myöskin konserttisalin sijoittaminen rakennuksen keskelle niin, että sen ympäri pystyi kulkemaan, oli piristävää.

Kuva täältä.

Itse konserttisali oli suurempi kuin olin ajatellut. Olimme aika viime tipassa ostamassa lippuja, joten paikkoja ei sen kummemmin voinut valita: istuimmekin soittajien takana, mistä alussa hieman huolestuin. Aina siitä lähtien kun Musiikkitalo avattiin 2011, onkin ollut paljon puhetta siitä mihin kannattaa istua. Paikkamme oli onneksi todella hyvä, mitä nyt ne pieneT spottivalot häiritsivät. En tiedä, oliko kyseessä vain tämä esitys vai onko ympäri salia tarkoituksella himmeitä spottivaloja, mutta tuli hieman sellainen framilla oleva olo. En uskaltanut liikkua paikallani, kun ajattelin että vastapuolen väki katsoo. 

Ihmettelin muuten sitä, miten eräskin pariSkunta tuli hieman ennen väliaikaa lavan lähellä oleville paikoilleen, minkä vuoksi koko heidän rivinsä piti nousta seisomaan, jotta mattimyöhäiset pääsisivät istumaan. Ihan ihme ravaamista koko esityksen ajan JA outoa konserttikäytöstä. Ihan ylärivin paikat näyttivät melkein vankiselliltä, vaikka tietysti niin ylhäällä pitää olla suojakaide. Sen olisi voinut vain lasittaa eikä laittaa "kaltereita". Salin muoto oli kyllä hyvä asia, piristävän erilainen. Vaikkei sielläkään ollut erityisesti värejä käyetty, pidin siitä tumman puun väristä. Kiemuraiset portaat olivat ihanat. Ja kuten mainitsin, takaakin kuuli hyvin. Täytyy tosin ensi kerralla kokeilla eri paikkoja, jotta sitten löytää ne itselle parhaat paikat.

Kuva täältä.

Itse esitys oli hieno, venäläinen musiikki on edelleen jotain niin uskomatonta. Kuulimme mm. Sergei Prokofieviä, Dimitri Shostakovitshia, Nino Rotaa ja Georges Auricia. Alunperin ohjaaja Peter von Baghin piti osallistua illan esitykseen, mutta hän joutui jäämään pois äänenlähdön vuoksi. Konsertissa kuultiin vanhojen elokuvien musiikkia, samalla kun näimme seinille heijastettuna kohtauksia kustakin elokuvasta. Mielestäni nämä heijastukset eivät tuoneet esitykseen paljoa uutta, mutta seuralaiseni oli eri mieltä, hänestä oli hyvä päästä hieman elokuvien maailmaan.

Tästä illasta inspiroituneena keväälle onkin suunnitteilla monta erilaista konserttia. Musiikkitalossa tulee siis varmaan ravattua usein ja mielipiteekin ehkä vähän muuttuvat. Sitä odotellessa!