Ihan aluksi pahoittelut venyneestä blogitauosta. Tauon piti
alunperin kestää ainoastaan Kööpenhaminan-matkamme ajan, mutta sen jälkeen iski
jonkinlainen uupumus. Olenkin aina sanonut että loman jälkeen pitäisi olla
lomaltapaluuloma! Matkaltamme on paljon kerrottavaa,
lupaan postailla siitä kunhan saan kaiken materiaalin kasaan.
![]() |
Kuva täältä. |
Ensin halusin kuitenkin tulla kertomaan Ateneumin mahtavasta
Taidetta meille -opiskelijatapahtumasta. Ihanaa, että he ovat päättäneet
järjestää tällaisen, [en ainakaan itse muista että vastaava olisi ennen ollut. Tapahtumapäivänä
torstaina 21.11 opiskelijat pääsevät ilmaiseksi sisään kello 10-20. Lisäksi
ohjelmassa on Järven lumo-esittelyitä, opastettuja kierroksia, keskustelua,
korutyöpajaa sun muuta. 500 ensimmäistä saa mukaansa yllätyksen, joten ole
nopea!
Päivän
ohjelma:
klo 11-13 Järven lumo
-teemaistiaiset (Ateneumin museokauppa)
Vihreässä luomuteessä on mausteina
omenaa, jota kasvatettiin myös aikoinaan Tuusulanjärven taiteilijakotien
puutarhoissa sekä korianterin siemeniä. Demmers Teehausin Kirsi Pullinen antaa
myös vinkkejä teen valmistamiseen.
Järven lumo -näyttelyn esittelyt:
klo 12 suomenkielinen
johdantoluento Ateneum-salissa
klo 14 englanninkielinen
johdantoluento Ateneum-salissa
klo 18 suomenkielinen
johdantoluento Ateneum-salissa
Aikamatka Ateneumiin -opastukset:
Miltä näytti Ateneumin
kokoelmasaleissa sata vuotta sitten? Entä missä tiloissa ovat sijainneet monien
kuvataiteemme mestarien opinahjot, Ateneum-rakennuksessa toimineet taidekoulut.
Opastettu kierros vie osallistujat matkalle Ateneum-rakennuksen värikkääseen
historiaan.
klo 13 ja 15 Aikamatka Ateneumiin -opastusten
kokoontuminen museon sisäpihalla (max. 30 henkeä / ryhmä)
klo 16-19 Helmeilyä-korutyöpaja
(Lindström-sali, 2 krs.)
Nonstop-työpajassa valmistetaan
helmikoruja.
klo 16.00 125 vuotta nykytaidetta
-keskustelu (museon sisäpiha)
Keskustelussa ovat mukana
*Ateneumin näyttelyintendentti
Anna-Maria von Bonsdorff, kultakauden taiteen asiantuntija, Järven lumo
-näyttelyn toinen kuraattori
*toiminnanjohtaja Paula Toppila,
IHME Contemporary Art Festival
*Suomen valokuvataiteen museon
näyttelyintendentti ja tutkija Anna-Kaisa Rastenberger
*taiteilija Markus
Kåhre/Checkpoint Helsinki
klo 17-19 Erilainen peli-ilta
(pohjakerros, sali 5)
Tule kokeilemaan moniaistista
taidekuvien käyttöä yksin tai yhdessä. Mitä yksi kuva kertoo sinulle - entä
kaverillesi? Millaisia ääniä tai liikettä kuvaan voisi liittyä? Miten tutustua
silmät kiinni Ateneumin klassikoihin? Työpajassa testataan uunituoretta
Ateneumin Taidepakkaa ja sen helppoja ja hauskoja vinkkejä. Kuva-croupierina
Satu Itkonen. Mukaan mahtuu kun pöydässä on tilaa.
klo 18 Taideguru-tietovisa
Ravintola Tablossa
Onko taiteesta tietoakaan? Teroita
älynystyrät, kaappaa kaverit mukaan ja osallistu Ateneumin rennon hulvattomaan
Taideguru-tietovisaan klo 18-20. Voittajajoukkueelle (1-5 henkeä) on luvassa
hulppeat palkinnot ja rutkasti mainetta ja kunniaa.
Lisätietoa Ateneumin sivuilta.
Ihan mainio tempaus! Kiva että nuoria houkutellaan museoon. Sieltä voi saada museokipinän loppuelämäksi. :)
VastaaPoistaNiinpä, olen itsekkin ihan innoissani! Siskoni tosin paljasti, ettei tämä tapahtuma ollut ensimmäinen kerta :D
Poista