lauantai 16. marraskuuta 2013

Cirko


Pääsin jokin aika sitten tutustumaan Cirko-nykysirkuksen toimintaan kahden esityksen yhteisillassa. Paikkana Cirko-teatteri ei ollut tuttu, mutta päätin lähteä avoimin mielin kokeilemaan. Pitäydyn usein "tutussa ja turvallisessa", mistä pyrin nykyään aktiivisesti pääsemään eroon ja tarttumaan myös moderneihin haasteisiin.

Kuva Tom Hakala

Kuva Tom Hakala

       
Ensimmäisenä näimme upean esityksen Pinta, jonka esitti Salla Hakanpää. Hänen akrobaattiset liikkeensä köyden kanssa olivat uskomattoman sulavia ja viehkeitä. Myöhemmin lisäelementiksi saatiin vesi, josta saatiin visuaalista ilmettä. Esityksessä käytettiin myös välähtävää strobo-valoa, josta omat silmäni eivät pitäneet. Onneksi tämä kohta tuli ihan esityksen lopussa, joten en menettänyt mitään. Hakanpäästä myös huomasi heti, että aikaa oli vietetty paljon lihaksia treenatessa, vau.


Kuva Janne Pietiläinen


Väliajan jälkeen vuorossa oli Zero Gravity Companyn esitys Will Have Sex for Love, joka tosin ei ollut nimestä huolimatta pelkästään aikuisille suunnattu, JA illan toisina tähtinä pääsimme nauttimaan Netta Lepistön ja Maarit Utriaisen akrobatiasta. Perinteistä sirkusta hiukan pilkkaava WHSFL oli humoristinen taidonnäyte modernein ottein. Tässäkin nähtiin trapetsitaiteilua, tasapainoilua (leikki)hevosen päällä, sekä akrobatiaa rakennustelineillä.


Vaikka olenkin näiden kahden esityksen kanssa hieman myöhässä liikenteessä, kannattaa silti käydä kurkistamassa Cirkon syksyn ja kevään ohjelmat. Itselleni ainakin tämä oli positiivinen kokemus, sillä jotenkin mielsin aiemmin sirkuksen enemmän lasten viihteeksi, enkä ollut ihan varma olisiko tämä "minun juttuni." Kun vaan lähtee kokeilemaan, niin voi yllättyä!












Cirko 
Kaasutehtaankatu 1, 00540 Helsinki
Lisätietoa ja ohjelmisto täältä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)