keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Prinsessa Ruusunen toisin silmin


Tähän väliin ystäväni postaus Prinsessa Ruususesta, jonka kävimme yhdessä katsomassa. Ajattelin että olisi hauskaa vaihteeksi kuulla hieman erilainen mielipide. Esityksiä on jäljellä enään 9.11 klo 14 ja 18, joten viimeisiä viedään!  

Olimme jokin aika sitten Culturellen kanssa katsomassa Kansallisbaletin Prinsessa Ruususta. Culturelle oli nähnyt samanesityksen jo kertaalleen aiemmin, mutta häpeäkseni vain yhden ainoan baletin elämäni aikana nähneenä kaipasin lisää Tšaikovski-sivistystä. Tätä aukkoa paikataksemme varasimme siis (minun mielestäni...) parhaat mahdolliset paikat sekä väliajaksi ikkunapöydän tarjoiluineen erääseen torstaiseen näytökseen.
Pjotr Tšaikovskin säveltämä Prinsessa Ruusunen sai ensi-iltansa Pietarissa vuonna 1890. Tarina perustuu Charles Perrault'n kirjoittamaan samannimiseen satuun, ja baletin alkuperäisenä koreografina toimi Marius Petipa. Kansallisbaletin version on koreografioinut Javier Torres, niinikään osittain Petipan mukaan, ja illan esityksen musiikinjohtaja oli Ollitapio Lehtinen. Näytös avautui näyttämölle heijastetulla tekstillä, jossa esiteltiin baletin lähtöasetelmat: on kuningas Florestanin ja kuningatar Candencen tyttären Auroran ristiäisjuhlat. Vieraiksi kutsutut hyvät haltijattaret lahjoittavat prinsessalle lahjoja, mutta ennen kuin heistä voimakkain, rakkauden haltijatar (Yimeng Sun), ehtii antaa lahjansa, paikalle saapuu paha Carabosse (Lucie Rákosníková/Antti Keinänen), joka vihaisena tultuaan jätetyksi vieraslistan ulkopuolelle päättää kirota prinsessan. Rakkauden haltijatar kuitenkin muuttaa kirouksen siten, että kuoleman sijaan prinsessa vaipuukin 16-vuotiaana satavuotiaaseen uneen, josta komean prinssin suudelma hänet herättäisi.


   
Ennen väliaikaa nähtiin kaksi kohtausta: Auroran ristiäiset eli prologi sekä ensimmäinen näytös, jossa juhlitaan nyt vanhemman Auroran (Eun-Ji Ha) 16-vuotisjuhlia. Juhlien lavasteina toimi eräänlainen puutarha, ja sen aikana nähtiin muutama kaunis tanssi sekä ihania pukuja. Prinsessa tanssii useiden kosijoiden kanssa, kunnes naamioitunut Carabosse saapuu paikalle. Näytöksen lopuksi Aurora satuttaa sormensa myrkytetyn ruusun piikkiin ja nukahtaa.

Toisessa ja kolmannessa näytöksessa nähtiin metsästämään saapunut prinssi Désiré (Ilja Bolotov), joka Rakkauden haltijattaren antaman näyn jälkeen taistelee Carabossea vastaan ja herättää Auroran suudelmallaan. Tämän jälkeen hovissa juhlitaan jälleen, ja viimeisessä näytöksessä on niin päähenkilöiden yksin ja erikseen esittämiä tansseja kuin useita esityksiä, joissa hoville tanssii muun muassa Punahilkka.


Siitä huolimatta, että seuralaiseni oli hieman tyytymätön esityksen tanssin tasoon, niin balettia tuntemattomana nautin illasta kovasti. Varsinkin keijujen ja ruusujen tanssissa näkyi hieman epäyhtenäisyyttä, mutta ihanat puvut pelastivat melkein kaiken. Sekä Auroraa esittänyt Ha että Yimeng Sun tanssivat mielestäni moitteettomasti, vaikka eivät ehkä aivan täydellisesti. Esityksestä huomasi, että balettia on jonkin verran suunnattu lapsiperheille - hauskoja yksityiskohtia oli paljon  ja nuoret ballerinatkin oli päästetty yhteen kohtaukseen.


Puutteistaan huolimatta Kansallisbaletin versio oli mielestäni henkeäsalpaavan kauniisti puvustettu ja lavastettu ja omaa silmääni miellyttivät kovasti lavalla pyörähtelevät pastellisävyiset tutut ja kimaltavat keijukaiset. Hovin asuista tuli mieleen Sofia Coppolan ihana Marie Antoinette -leffa. Vaikka tanssilliset seikat eivät hiponeetkaan täydellisyyttä, esityksen hauskuus, visuaalinen ilme ja tietysti Tšaikovskin musiikki toivat mukavasti väriä syksyiseen sadeiltaan. Suosittelen kaikille muillekin balettiamatööreille.


Prinsessa Ruusunen / Kansallisooppera
9.11 klo 14 ja klo 18

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Tohtori Zivago


Kolmas paikka, minne halusimme viedä serkkumme (toinen oli Ateneum, jossa tosin uuden tulevan näyttelyn takia oli vain yksi kokoelmanäyttely) oli Kaupunginteatterin Tohtori Zivago. Virallinen ensi-ilta oli 3.10, joten pääsimme yhteen ennakkonäytökseen. Odotinkin esitystä mielenkiinnolla, sillä siitä on ollut paljon puhetta koko alkusyksyn.


Kaupunginteatterin esityksestä tekee erikoisen myös se, että Suomen ensi-illan lisäksi se on myös koko Euroopan kantaesitys. Näytelmä perustuu Boris Pasternakin samannimiseen kirjaan, jonka julkaisun jälkeen hän voitti Nobel-palkinnon. Kirjailija joutui kuitenkin Neuvostoliiton painostuksen vuoksi luopumaan kunniasta ja palkinnon vastaanottamisesta.



Isoäitini kommentti väliajalla oli, että "melua ja melskettä riittää". Hän oli sikäli oikeassa, että esityksessä korostettiin ehkä turhankin paljon vallankumous-sotaa. Ralf Förrströmin lavasteet olivat todella hienot, pidin erityisesti puolikuun muotoisesta rakennelmasta (kuvassa kristallilamppujen takana) jota osattiin muunnella hyvin erilaisiin kohtauksiin, milloin junaksi, rappusiksi tai vallankumouksellisten päämajaksi.


Tuukka Leppänen oli kyllä esityksen parasta antia. Karismaattinen, tilanteisiin hyvin eläytyvä ja todella komeasti laulava Leppänen on ennekin nähty Helsingin Kaupunginteatterin lavalla Viulunsoittaja katolla -esityksessä. Pidin myös Tuokosta ja Jalkasesta, vaikka seurueeni muut jäsenet eivät olleet täysin samaa mieltä. Heistä Jalkasen pehmeä ja sointuva ääni oli parempi kuin hieman kulmikkaamman Tuokon. Myöskin Esko Roine sopi loistavasti rooliinsa häikäilemättömänä roistona. Olen monessa esityksessä aina kehunut häntä, eikä hän pettänyt taaskaan.




Tohtori Zivagon nimihenkilö Zivago (Tuukka Leppänen) menee ensimmäisen maailmansodan alla naimisiin kasvattisiskonsa (Anna-Maija Jalkanen) kanssa. He kohtaavat eräissä juhlissa Laran, (Anna-Maija Tuokko) joka yrittää salamurhata Viktor Komarovskin (Esko Roine), miehen, joka on käyttänyt tyttöä hyväkseen. Yritys epäonnistuu, mutta Zivago ei saa naista mielestään.

Vuosia myöhemmin he kohtaavat uudelleen, kun Lara värväytyy vahingossa samaan sotasairaalaan, jossa Zivago työskentelee. Heidän välilleen syntyy suhde, joka kestää koko ensimmäisen maailmansodan ajan. Kun heidän olonsa tehdään vielä tukalammiksi, on aika tehdä vaikeita valintoja.


Kuvat @Charlotte Estman-Wennström

Jotkut laulut jäivät soimaan päähäni kotimatkalla, mutta muuten esityksestä jäi hyvin vähän mitään käteen. Laulut olivat aika höttöisiä, huonosti käännettyjä tai mitäänsanomattomia. Olin odottanut muiden lausuntojen perusteella, että viimeiset hetket itketään sitten kunnolla, mutta niin ei käynytkään. Olihan esitys loppua kohti surullinen, mutta ohjaajan lausuma "kannattaa ottaa monta askia nenäliinapaperia mukaan - tulette tarvitsemaan niitä" oli ehkä hieman liitoiteltu. Tai sitten en vain ollut oikeassa mielentilassa

Tajusin tämän esityksen nähtyäni etten sittenkään ole oikein musikaalityyppiä. Tämäkin voi osaltaan olla syy siihen, ettei tämä iskenyt. Leppästä kyllä jaksaa katsoa ja kuunnella. Luultavasti Tohtori Zivago iskee paremmin musikaalien ystäviin, jotka pitävät historiasta ja suurista tunteista.


Tohtori Zivago/Helsingin Kaupunginteatteri
3.10.2013-25.2.2014