perjantai 11. tammikuuta 2013

Kuulumisia.

Tässä tuli viime viikolla jotenkin liikaa kaikkea, ja alkoi ahdistamaan niin paljon että tarvitsin pienen loman bloggailusta. Huomasin kuitenkin olevani jo ihan koukussa tähän hommaan, joten en onneksi halunnut lopettaa tätä. 

Uusi vuosi on alkanut, ja tänä vuonna on paljon kaikenlaista ohjelmaa mitä odotan ihan innoissani! Anna Karenina tulee tänään ensi-iltaan, joten olemme tietysti ystäväni kanssa ensimmäisenä sen näkemässä, totta kai. Molemmat saimme luettua kirjan hyvissä ajoin ennen leffaa, joten tässä on tullut jännitettyä jo jonkin aikaa. Itse pystyn (kuten jo taisin kertoa?) näkemään Keira Knightlyn hyvin Annan roolissa, mutta jostain syystä olen ainoa. Muut ovat sitä mieltä ettei hän pysty täyttämään Kareninan vaatimuksia. Alan jo pohtia että olenko jotenkin outo? 

weheartit

Myöskin Tolkienin Hobitti-elokuva on nähtävä. En ihan täysin ymmärrä miksi kaikesta pitää aina tehdä  niin monta osaa, eikä vain tiivistää yhdeksi pidemmäksi elokuvaksi. Kirjan lukemisesta on jo aika kauan aikaa (pitäisi varmaan lukea se uudelleen) mutta perusidea on muistissa. Kiinnostaa tietää millainen elokuvasta tuli, sillä olen saanut hieman ristiriitaisia arvioita. Kuulemma Bilboa esittävä Martin Freeman on loistava.

Ateneumissa avautuu tammikuun lopussa Eero Järnefelt-näyttely. Marraskuussa tulee nimittäin 150-vuotta hänen syntymästä. Allaoleva maalaus on Järnefeltin työ Emmi Swanista. Tarkoituksena olisi mennä heti katsomaan tämä näyttely, mutta voi olla että minun pitää hieman odottaa. (Mikä ei ole ihan paras ominaisuus minussa..)


Eräästä kirjakaupasta löytyi L.M.Montgomeryn tuotantoa, jota en ole ennen lukenut. Suurimman osan hänen kirjoistaan olen tietysti lukenut, mutta en ihan näitä uusimpia. Nyt olisi siis vuorossa "Hedelmätarhan Kilmeny" ja "Perinnönjakajat". Odotan näiden lukemista, vaikkakaan en usko että nämä Anna tai Emilia-sarjoille vetävät vertoja. Toinen "haaste" itselleni tulee olemaan suomalaisten kirjailijoiden teosten lukeminen. 

Lisäksi odotan todella todella paljon Kenneth Greven Joutsenlampea, jonka tosin näen vasta maaliskuussa, kun joku ei saanut meille lippuja tammikuulle. Höh. Toisaalta hieman pelottaa mitä Greve on baletille tehnyt, sillä olen kuullut eri tahoilta sen olevan huono. Tämä sama produktio on siis esitetty pari vuotta sitten (?) ja palaa nyt siis vasta takaisin. Olen kuitenkin aloittanut fiilistelyn hyvissä ajoin kuuntelemalla Joutsenlampea Youtubesta. Täytyy kyllä sanoa (edelleen) että Tchaikovskyn musiikki on mahtavaa. Sitä kuunnellessa lumoutuu täysin. Toivon saavani seurakseni myös erään ystäväni...

weheartit

Tänä keväänä valmistuu myös toivottavasti muotokuvat minusta ja siskostani. Tämä on ollut syksystä asti pieni projekti, johon on kuulunut paljon valokuvaamista. Yksi versio ehditiin jo maalata (ja tuhota) tässä välissä, mutta taiteilija (Valtteri Lamberg) ei ollut tyytyväinen tulokseen, vaan pyysi meidät uudelleen valokuvattavaksi.

Yksi suurimmista toiveistani toteutuu toukokuussa, kun Richard Wagnerin Tristan ja Isolde tulee ensi-iltaan. (Enkä ole perheeni ainoa!) Tästä teen oman postauksen myöhemin, kunhan saan sen kirjoitettua. En vain malttaisi odottaa toukokuuhun...

Toukokuussa ensi-iltansa saa myöskin Tchaikovskyn Prinsessa Ruusunen. Vaikkakaan en juonellisesti odota tätä balettia niin paljoa kuin Joutsenlampea, uskon että musiikki tulee olemaan todella kaunista. Olen ehtinyt fiilistellä myös Ruususen musiikkia Youtubestä, ja lupaavalta kuulostaa. Tähänkin tulen toivottavasti saamaan seuraa ystävältäni...


Taidehistorian toinen osa alkoi joulukuussa, mutta töiden takia en päässyt yhdellekkään tunnille ennen viime keskiviikkoa. Ensi viikolla olisi koe, mutta joudun menemään suoraan uusintaan. Onneksi kolmanteen osaan on pari kuukautta aikaa, joten ehdin käymään tässä välissä kuvataiteen ja kirjoittamisen intensiivikurssin. Saa nähdä miten selviydyn näistä, haukkasinko liian ison palan. Kirjaston penkkejä tullaan siis kuluttamaan ahkerasta tänä keväänä! 



6 kommenttia:

  1. En ole lukenut Anna Kareninaa (vieläkään!), joten näin ummikon mielipiteenä minustakin tuntuisi Keiran sopivan rooliin ihan hyvin. Nyt minun kyllä täytyy ryhdistäytyä kirjan kanssa, sillä haluan ehdottomasti lukea sen ennen leffan näkemistä.

    Kulttuurikevääsi kuulostaa ihanan vilkkaalta! Itsellä tulee alkuvuodesta varmaan ainakin Ateneumissa piipahdettua pitkästä aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Keira sopi kyllä rooliinsa hyvin, mutten ole ihan täysin varma missä järjestyksessä kirja ja elokuva kannaattaa lukea ja nähdä, sillä ne olivat aika erilaiset. Tosin milloin elokuva olisi vastannut kirjaa täysin? :) Hyvä että aiot lukea kirjan kuitenkin!
      Haha. totta, tämä kevät tulee olemaan vilkas. Missä näyttelyssä ajattelit Ateneumissa käydä? :D

      Poista
  2. En ole lukenut Anna Kareninaa vaikka tiedän juonikuvion. Löysin kuitenkin kirpparilta Anna Karenina dvd:n, jossa Annaa esittää Greta Garbo. Tätäkään en ole vielä katsonut,mutta haluaisin ennemmin katsoa tämän vuonna 1935 tehdyn version kuin Keira Knightlyn version, vaikka uskonkin että Keira selvittää roolin hyvin. Minua vain viehättää vanhojen (mustavalkoisten) elokuvien tunnelma enemmän (koska tarinakin on vanha).

    Mitä olet tykännyt taidehistoriasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohdin itsekkin että täytyisi varmaan katsoa Greta Garbon verso kun äitini sitä niin kehui :D Taidehistoria on ollut mielenkiiintoista vaikka se onkin nyt jäänyt vähemmälle töiden takia. Yritän nyt kiriä tahtia kiinni kun on taas enemmän aikaa :)

      Poista
  3. Kävin eilen katsomassa Joutsenlammen ja pidin kovasti. Tästä löytyy postaus aiheesta:

    http://mondeeni.blogspot.fi/2013/01/joutsenlammella.html

    Oletko taidehissan tutkinto-opiskelija vai opiskeletko avoimessa?

    VastaaPoista
  4. Hyvä että tykkäsit, se on sitten ilmeisesti ihan hyvä versio kyseisestä baletistä :D Opiskelen avoimessa yliopistossa.

    VastaaPoista

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)