torstai 28. maaliskuuta 2013

Ravintola Saslik

Venäläisestä ravintola Saslikista on tullut perheemme yksi perinteisimmistä juhlapaikoista, vaikkemme siellä usein käykään. Viimeksi juhlimme valmistujaisiani ja tällä kertaa siskoni syntymäpäivää. Hän, kuten minäkin, on suuri blinien ystävä, joten tämä paikka tuntui hyvältä vaihtoehdolta. Ja täältä ei kukaan ole lähtenyt ikinä nälkäisenä!

kuva ylen sivuilta



Alkuruuaksi otin tietysti blinejä mädillä, smetanalla ja punasipulilla. Tulee oikein vesi kielelle kun muistelen sitä rapeaa, kuohkeaa bliniä ja niitä höysteitä. Pääruokanani oli Iivanan miekka, jossa oli, kirjaimellisesti miekan täydeltä härkää, lammasta ja pekonia. Tällaista määrää ei pysty yksin syömään, joten yleensä se suositellaan otettavaksi jonkun kanssa. Onneksi en ollut ainoa jota tämä annos kiinnosti. Jälkiruuaksi otin puoliksi siskoni kanssa Katariina Suuren uunijäätelön, joka oli myös erittäin herkullista.

kuvat Saslikin sivuilta

Kuten jo mainitsin, ruoka on Saslikissa todella hyvää, eikä nälkää ole jäänyt vielä kertaakaan. Päinvastoin on pitänyt vaappua kotiin. Paikkana Saslik on sopivan kokoinen, tunnelmallinen ja venäläisittäin sisustettu. Usein melkein tuntuu kuin olisi saapunut pariksi tunniksi Venäjälle. Itse aina jaksan sisustuksessa ihailla varsinkin seiniä koristavia historiallisia tauluja. Henkilökunnalla on perinteisiä venäläisiä asuja päällä, ja viime kerralla pääsimme nauttimaan livemusiikista. Osa henkilökunnasta on ilmeisesti Venäjältä kotoisin, mikä tietysti on hienoa. Palvelu on ystävällistä ja nopeaa. Saslikissa on myös mahdollisuus varata oma kabinetti, joskaan en itse ole siellä kertaakaan ollut. 

Ravintola Saslik
Neitsytpolku 12, 
00140 Helsinki

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)