sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Meitä oli kaksi


Ihan alkuun täytyy todeta, että tämän kirjan osalta lukuhaaste oli todella vaikea henkilökohtaisista syistä. Moneen kertaan olin lähellä jättää kirjan kesken, mutta minähän en ole mikään luovuttaja, ja niin sain kirjan luettua! Varmaan sekin auttoi, että kirja oli niin lyhyt.
Kirja on Tuija Wuori-Tabermannin kertomus siitä, mitä tapahtuu kun puolisoa ei enää ole: luopumisesta ja surutyöstä Tabermannin runoilla höystettynä. Tässä katkelma kirjan takakannesta:

"Ei elämä kuolemaan pääty, sanot, kun taas kerran puhumme siitä. Tämä, maanpäällinen, silmin havaittava, on vain pieni välivaihe, kunnes matka jatkuu. Jokaisen kohdalla sen pituus on määrätty jo syntymähtkellä. Sitä vastaan on turha kapinoida. Kun aika on tullut, on vain hyväksyttävä se. Päästettävä irti." - Tuija Wuori-Tabermann

kuva lehtipisteen sivulta

En tiennyt kirjasta etukäteen mitään, joten sen aiheuttama liikutus pääsi yllättämään. Näin läheltä käsitelty kuolema on minulle herkkänä ihmisenä vaikea aihe. Siskoni kuitenkin sai minut reipastumaan ja jatkamaan kirjan lukemista.

En ole tutustunut sen enempää Tabermanniin, mitä nyt pienempänä katsottiin Uutisvuotoa aktiivisesti, joten kysymykseen siitä, vastaavatko kirja ja julkisuudessa nähty persoona toisiaan on vaikea antaa vastausta. Teos on kuitenkin omanlaisensa selviytymisopas läheisensä menettäneille, sillä kirja perustuu Wuori-Tabermannin omiin kokemuksiin ja neuvoihin, vaikkakaan hän ei varsinaisesti esiinny kirjan päähenkilönä. Hieman piristystä kirjaan toivat Tabermannien herkät muistot yhteisistä onnenpäivistä ja -hetkistä, sekä miehen julkaistut ja julkaisemattomat runot jokaisen kappaleen alussa.

Kirja tuli luettua, mistä olen ylpeä. Varsinkin kun jo aikaisemmin olen puhunut siitä miten vähän luen suomalaista kirjallisuutta. Varmasti tulen lukemaan muitakin suomalaisten kirjailijoiden kirjoja, mutta ainakin näin aluksi enemmänkin kaunokirjallisuutta. Kiinnostukseni kotimaisiin kirjoihin on selvästi noussut viimeisten puolen vuoden aikana!

”Teimme ehdottoman selväksi toisillemme
että joka tänne jää
toisen jälkeen
sulkemaan ovia
ei yhteisestä rakkaudestamme
jätä pisaraakaan jakamatta,
levittää ympärilleen
kuin kirsikankukkia tuuleen
yhteistä rakkautta
joka ei muutu tomuksi
vaan kukkii yöt, tuulet, talvet
muina miehinä
niin kuin ei olisi koskaan
kuolemasta kuullutkaan” – Tommy Tabermann


4 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella koskettavalta kirjalta. Pitääpä miettiä uskaltaisiko tätä lukea. Surusta olen toisaalta jonkin verran lukenutkin (esim. Johanna Ervastin kirjat ovat todella rankkoja surukirjoja), se on toisaalta niin kaunistakin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koskettava se todellakin on. Uskon että pystyisit hyvin lukemaan tuon kirjan, itse olen vain liian herkkä kaikelle tuollaiselle :)

      Poista
  2. Rankka aihe, mutta kiva kuulla että sait sen luettua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, olen ainakin kokemusta rikkaampi!

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)