tiistai 13. marraskuuta 2012

Viulunsoittaja katolla

Jonkin aikaa sitten kävin katsomassa Helsingin Kaupunginteatterissa Viulunsoittaja katolla, jota on kehuttu paljon. Olen pienenä nähnyt elokuva-version, ja pitänytkin siitä paljon. Siitäkin huolimatta minun piti etsiä hieman taustatietoa ennen näytöstä, jotta pysyisin kärryillä. (Pystyn yleensä paremmin nauttimaan esityksestä, kun tiedän mitä tuleman pitää.)

kuva cult24.fi

 Tarinassa eletään siis tsaarin ajan Venäjällä (nykyisen Ukrainan alueella) jossa juutalaisen maitokauppiaan (Esko Roine ja Riitta Havukainen) perheessä on viisi kaunista tytärtä. Hyvin suunnitellut naimakaupat menevät kuitenkin harakoille, kun tyttäret (Anna-Maija Tuokko, Raili Rantala ja Marika Westerling uhmaavat vanhempiaan saadakseen miehet joita rakastavat. Mukaan mahtuu niin iloja kuin surujakin, sekä paljon musiikkia ja tanssia! 

kuva yle.fi
Esko Roine, joka esitti perheen isää, oli kyllä roolissaan todella hyvä. Pidin varsinkin hänen huvittavista keskusteluistaan Jumalan kanssa, sekä erilaisista juonimisista asioiden ratkaisemiseksi. Perheen äitinä Riitta Havukainen oli tomera ja selvästi perheen todellinen pää. Yksittäiset sivuhahmot (vanhemman tyttären hieman hömelö rakastettu Motel, vanha rabbi, kylään saapuva toisinajattelija Perchik sekä itse viulunsoittaja) toivat tarinaan sopivasti lisämaustetta ja vanhemma tyttären häissä esitetty 'pullotanssi' oli hienoa katsottavaa. Loppu on kuitenkin surullinen, kun nämä juutalaiset ajetaan kylästään pois, joten kannattaa ehkä varata nenäliinoja mukaan! 

Viulunsoittaja katolla / Helsingin Kaupunginteatteri
29.8.2012-28.2.2013

4 kommenttia:

  1. Musikaaleissa on sitä jotakin! Wicked hurmasi minut aikoinaan täysin. Tämäkin kiinnostaisi kovasti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, musikaalit on kyllä hyviä! Muistan itsekkin miettineen tuota Wickediä, mutta se sitten jotenkin jäi, harmi :( Suosittelen kyllä Viulunsoittajaa, siinä sai nauraa ja (melkein jopa) itkeä vuorotellen :)

      Poista
  2. Ei ole ihme, että Viulunsoittaja katolla on yksi kaikkien aikojen suosituimmista musikaaleista!
    Kesällä 2013 sitä esitetään Ypäjän musiikkiteatterissa, tervetuloa sinnekin ihmettelemään Anatevkan kylän elämää
    http://www.ypajanmusiikkiteatteri.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viulunsoittaja katolla on kyllä yksi ikisuosikki :) Kiitos vinkistä!

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)