perjantai 15. helmikuuta 2013

Zen Sushi


Nyt päästäänkin yhteen lempiaiheeseeni, ruokaan. Vielä pari vuotta sitten en ollut ikinä maistanut sushia. Ystäväni olivat asiasta hieman ihmeissään ja päättivät, että tehdään sitä sitten yhdessä. Muistan hyvin sen hetken, kun söin sushia ensimmäisen kerran. Kaikkien hehkuttama ruoka ei maistunut aluksi oikein miltään, mitä nyt merilevä hieman erikoiselta. Varovaisen alun jälkeen olen sittemmin täysin hurahtanut tähän japanilaiseen herkkuun. Ja mikä parasta, se on jopa terveellistä!

kuva sopttedbylocals/Nea Barman

Näiden parin vuoden sisällä olen käynyt erilaisissa sushipaikoissa, mutta mikään ei ole voittanut Galleria Esplanadin Zen Sushia. Todella suussasulavaa ruokaa, ja vaikka paikan sijainti saattaa kuulostaa kalliilta, mielestäni (verrattuna muihin käymiini paikkoihin) hintataso on normaali. Ennen tämä paikka sijaitsi hieman "syrjemmässä" Galleria Esplanadin sisällä, mutta onneksi he saivat lisätilaa uudistetusta kauppakeskuksesta.

kuva inter-arch

Ennen Zen Sushi oli lähes aina täynnä pienten tilojensa vuoksi, mutta nykyään olen aina saanut heti paikan tai vastaavasti nopeasti sushit mukaan take-awaynä. Sisustus on yksinkertainen mutta toimiva, ja suuri kattoikkuna tuo oman tunnelmansa tiloihin. Asiakaspalvelu on mukavaa ja sujuvaa.

Minun perusannokseni Zen Sushissa: 28 sushia. Hups. Annokseeni kuului viimeksi avokadomakeja, lohimakeja, californiamakeja, uutena kokeiluna avokadonigirejä sekä lohinigirejä. NAM. Ystäväni annos oli alle puolet omastani, ja silti minä olin valmis ennen häntä. Voin todella suositella tätä kuppilaa, ihan mahtava paikka!

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Viime viikolla olen...




..tsempannut ja käynyt taas urheilemassa ystäväni kanssa. Uusin innostukseni on Body Attack joka vastaa noin 10 km lenkkiä.


...ihmetellyt, milloin kevät oikein saapuu. Tiistaina ja keskiviikkona satoi runsaasti lunta, ja tältä näytti kun katsoin ikkunasta ulos. Kaunista on, mutta kesä saisi tulla jo!



...sallinut itselleni rauhallisen kahvitteluhetken Starbucksista ostetun karamellisiirapin kera. Melkein kuin aito Caramel Frapucchino!


...opiskellut. Yhteisvoimilla ystäväni kanssa kirjastossa, jossa tosin meinasi mennä hermot internet-yhteyden kanssa. Ei mennyt niin kuin Strömsössä.


...käynyt lempiravintolassani Zen Sushissa syömässä maailman parhaita susheja. Pienoinen ero minun ja ystäväni annosten välillä!! Haha.


...päässyt vihdoin katsomaan 21 tapaa pilata avioliitto-elokuvan, jota tähdittää, kukas muukaan kuin Armi. Oli kyllä hauska elokuva, saatiin hyvät naurut viikon päätteeksi :)


...ja hoitanut blogihommia. Yritän saada mahdollisimman paljon postauksia tehtyä valmiiksi, ettei sitten viikolla tarvitse niistä huolehtia. 

Hauskaa viikkoa! ::) 

EDIT: Muistakaa käydä ehdottelemassa minulle kirjahaasteita! Otan vastaan niin paljon ehdotuksia kuin teillä on, ja pyrin suorittamaan niitä enemmänkin kuin yhden. 

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Your choice!

Kuten monet ovat huomanneet, tein pienen kiinnostuskyselyn blogini aihepiireistä tuonne oikeaan palkkiin (käykää kaikki äänestämässä!). Yksi lukijoiden eniten toivomista aiheista oli kirjallisuus, ja sen pohjalta päätin kokeilla tällä kertaa uudenlaista postaustapaa. Nyt teillä on mahdollisuus päättää, mitä luen seuraavaksi! (Kotiväki, pysykää erossa tästä.) Tähän lukuhaasteeseen kuuluvat kaikki muut kirjallisuustyypit paitsi scifi, trillerit, kauhut, ja muut ahdistavat.  Nyt siis vain ehdottelemaan omia suosikkejanne, jotain kirjaa, mitä ette ole vielä lukeneet, mutta josta haluaisitte arvion, tai ihan mitä vain!

kuva weheartit

Ensi viikko tulee olemaan kiireinen, joten ihan seuraavaan viikonloppuun asti voi kommentoida tämän postauksen kommenttiboksiin ehdotuksia. Jännityksellä jään odottamaan, mitä tuleman pitää ;)