keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Kansallisbaletti kutsuu suomalaiset ilmaiseen baletti-iltaan


Nyt kaikki baletin ystävät kuulolle! Tiedossa on todella loistava tilaisuus. Sain äskettäin käsiini tiedotteen että Kansallisbaletti, jolla on takanaan onnistunut kausi, järjestää ilmaisen baletti-illan Hartwall Areenalla lauantaina 18.5. kello 18. Kannattaa siis ehdottomasti käyttää tilaisuus hyväksi, käydä ihastelemassa baletin parhaita paloja ja saada hieman kuvaa siitä, millaisia helmiä Kansallisbaletilla on ohjemistossaan. Ja kun tämä ilta on ilmainen, et voi menettää mitään. 

Paikalle mahtuu noin 9000 katsojaa, ja luvassa on erilaisia klassikoita ja uutuuksia. Tapahtuma kestää noin kaksi ja puoli tuntia, jonka aikana Kansallisbaletti tuo areenalle koosteen parhaista paloistaan, mm. Joutsenlammesta, Lumikuningattaresta, sekä nykybaletista. Rooleissa nähdään Kansallisbaletin tähtitanssijat Petia Ileva ja Samuli Poutanen, ensitanssijat Tiina Myllymäki ja Andrew Bowman, sekä yli 60 muuta tanssijaa. Väliin mahtuu myös Jyrki Anttilan ja Helena Juntusen otteita tunnetuista aarioista.

kuva oopperan sivuilta

”Tämä ilmaisesitys on kiitoksenosoitus yleisöllemme ja faneillemme, jotka ovat osoittaneet suurta kiinnostusta Suomen Kansallisbaletin esityksiä kohtaan. Lisäksi haluamme tarjota ihan jokaiselle mahdollisuuden tulla nauttimaan balettiesitystemme huippuhetkistä sekä samalla kokemaan, millaisia elämyksiä baletti ja tanssi voivat tarjota”, Greve kertoo tiedotteessa ideasta baletin ilmaisesityksen takana 

”Se että baletti tuodaan Hartwall Areenalle, on yhdistelmä, joka pitää nähdä. Iso areena tarjoaa oivat puitteet spektaakkelin järjestämiselle ja yleisön on helppo tulla paikalle”, Harry Harkimo kuvaa tiedotteessa yhteistyötä.

Juontajana toimii Marco Bjurström. Iltaan ei voi varata lippuja, vaan paikat täytetään saapumisjärjestyksessä. Huom! Ovet avaavat jo kello 16.30! Ilmaisesitys juhlistaa vielä kertaalleen Kansallisbaletin juhlavuotta 2012 sekä kevätkautta 2013.

Kansallisbaletin baletti-ilta/ Hartwall Areena
18.5.2013 klo 18
(Ilmainen)

2 kommenttia:

  1. Voi harmi kun en näillä näkymin pääse (aion kyllä yrittää jos mies saisi vaihdettua työpäivää), olisin ehdottomasti yrittänyt mahtua mukaan. Kiitos kun postasit tästä, olisi muuten mennyt ihan ohitse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, toivottavasti pääset tuonne, on aika ainutlaatuinen tilaisuus :) Ja tänään tuli "ennakkoliput" jakoon Oopperalla! (siitä laitoinkin jo postauksen :D)

      Poista

Jokainen kommentti piristää päivääni huimasti, kiiitos! :)